Rahoitusta
EU-tukia hallinnoidaan joko suoraan komissiosta käsin tai yhteistyössä kansallisten viranomaisten kanssa. Suoraan kansallisilta viranomaisilta haetaan maatalouspolitiikkaan kuuluvat tuet sekä rakennerahastoista maksettavat alueiden ja rakenteiden kehittämiseen liittyvät tuet. Komissiolta suoraan haettava rahoitus liittyy eri EU:n toimintaosastojen tavoitteiden ja päämäärien toteuttamiseen hankkeiden kautta. Joissakin ohjelmissa hallinnointi on jaettu: osaa ohjelmasta hallinnoidaan kansallisesti ja osaa suoraan komissiosta.
Useimmiten rahoitusta saaneiden hankkeiden partnereina on yhteistyökumppaneita monesta eri maasta. Eurooppalainen ulottuvuus onkin vaatimuksena monissa hankkeissa. Yhteistyökumppanihakuja päivitetään internet-sivujemme osioon partnerihaut. Kulloinkin avoinna olevat rahoituksenhakuilmoitukset eli ns. ehdotuspyynnöt julkaistaan Eur-Lexissä. Rahoituksenhakuilmoituksia päivitetään myös Eurooppatiedotuksen internet-sivuille. Rahoituksesta löytyy tietoa myös seuraavilta tahoilta: www.tekes.fi, www.suomenakatemia.fi, www.cimo.fi. Eurooppatiedotuksen EU-rahoitusoppaan löydät täältä.
Ohjelmat on jaoteltu tälle sivulle aihealueittain:
Aluekehitys
Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR)
Aluekehitysrahastosta tuetaan aluekehitystä, talouden muutosta, kilpailukyvyn tehostamista ja alueellista yhteistyötä koskevia ohjelmia. Suomessa EAKR:n vastuuviranomainen on sisäasiainministeriö. Lisätietoa täältä, täältä ja täältä.
Interreg IVA
Ohjelma tukee projekteja, jotka liittyvät ympäristön tilan kehittämiseen, taloudellisen kasvun edistämiseen ja/tai dynaamisen yhteiskunnan rakentamiseen. Lisätietoa täältä.
Interreg IVC
Ohjelman rahoitus on tarkoitettu kaikille EU:n alueille ja sen tavoitteena on tiedon sekä käytänteiden vaihtaminen ja välittäminen. Ohjelmassa on kaksi prioriteettialuetta: innovaatio- ja tietotalous sekä ympäristö ja riskien ennakointi. Lisätietoa täältä.
Baltic Sea Region -ohjelma
Ohjelma tukee alueellista kehitystä kansainvälisten yhteistyöprojektien kautta. Tavoitteena on tehdä Itämeren alueesta houkutteleva paikka elää, työskennellä ja investoida. Lisätietoa täältä.
Urbact
Ohjelma tukee kestävää kehitystä kaupunkiympäristöissä. Lisätietoa täältä.
Koulutus ja nuoriso
Elinikäisen oppimisen ohjelma
Elinikäisen oppimisen ohjelma (Lifelong Learning Programme) keskittyy opetus- ja koulutussektoreiden kehittämiseen sekä elinikäisten oppimismahdollisuuksien lisäämiseen. Ohjelman projektit liittyvät verkostoitumismahdollisuuksien, vaihto-ohjelmien ja yhteistyön lisäämiseen ja ne ovat tarkoitettu paitsi opiskelijoille ja muille oppijoille myös opettajille, kouluttajille ja muille koulutuksen ja opetuksen parissa työskenteleville. Ohjelmassa on neljä ns. alaohjelmaa: Comenius, Erasmus, Leonardo Da Vinci ja Grundtvig. Näiden lisäksi ohjelmaan kuuluu poikittaisohjelma sekä Jean Monnet-alaohjelma. Lisätietoa elinikäisen oppimisen ohjelmasta täältä ja täältä. Muita koulutukseen liittyviä ohjelmia ovat Erasmus Mundus ja Tempus.
Comenius
Comenius-alaohjelmalla tuetaan projekteja, jotka edesauttavat lasten, nuorten ja opetushenkilökunnan eurooppalaisuuteen, eurooppalaisiin kulttuureihin ja kieliin liittyvän tietomäärän kasvattamista. Comenius on tarkoitettu kaikille koulutuksen asteille. Lisätietoa täältä ja täältä.
Erasmus
Erasmus on tarkoitettu korkeakouluasteen opiskelijoille ja oppilaitoksille. Erasmuksen kautta tuetaan opiskelijoiden ja oppilaitosten kansainvälistymistä mm. vaihto-ohjelmien ja työharjoittelujen kautta. Ohjelma mahdollistaa myös korkeakoulujen ja työelämän väliset vaihdot. Ohjelmalla tuetaan lisäksi opetushenkilökunnan koulutusmahdollisuuksia. Lisätietoa täältä ja täältä.
Leonardo Da Vinci
Leonardo da Vinci -ohjelma rahoittaa projekteja, jotka liittyvät ammatilliseen koulutukseen ja opetukseen. Projektit voivat olla suuria monien toimijoiden yhteistyö- ja verkostoitumisprojekteja tai ne voivat liittyä yksittäisten opiskelijoiden harjoittelumahdollisuuksia ulkomailla. Lisätietoa täältä ja täältä.
Grundtvig
Grundtvig-ohjelma keskittyy tukemaan aikuisopetusta ja sitä tarjoavia organisaatioita. Tavoitteena on edistää elinikäistä oppimista ja tukea aikuisten työllistymismahdollisuuksia. Ohjelma on suunnattu aikuisopiskelijoille sekä opettajille, kouluttajille ja organisaatioille aikuiskoulutuksen alalla. Lisätietoa täältä ja täältä.
Poikittaisohjelma (transversal)
Ohjelma keskittyy kielten oppimisen, tieto- ja viestintäteknologian, projektien tulosten hyödyntämisen ja levittämisen tukemiseen. Lisätietoa täältä ja täältä.
Jean Monnet
Jean Monnet -ohjelma tukee projekteja, jotka liittyvät Euroopan integraatioon keskittyvään opetukseen, keskusteluun ja muuhun toimintaan. Lisätietoa täältä ja täältä.
Muut koulutusohjelmat
Tempus
Tempus-ohjelman rahoitusta voivat hakea konsortiot, jotka koostuvat korkeakoulutoimijoista ja jotka ovat tekemässä yhteistyöprojektia EU:n naapurimaiden vastaavien instituutioiden kanssa. Lisätietoa täältä ja täältä.
Erasmus Mundus
Ohjelmasta tuetaan eurooppalaisten korkeakouluverkostojen maisteriohjelmia ja tohtorinkoulutusohjelmia. Ohjelmasta tuetaan myös kumppanuuksia EU-maiden ja Euroopan ulkopuolisten korkeakoulujen välillä sekä hankkeita, jotka edistävät eurooppalaisen korkeakoulutuksen houkuttelevuutta maailmanlaajuisesti. Lisätietoa täältä ja täältä.
Kansainvälinen yhteistyö koulutuksessa ja opetuksessa
Ohjelmien tavoitteena on edistää eurooppalaisten ja partnerimaiden kansalaisten keskinäistä ymmärrystä ja yhteistyötä eri toimintojen kautta. Lisätietoa täältä ja täältä.
EU-Kanada -ohjelma: Lisätietoa täältä ja täältä.
EU-USA -ohjelma (Atlantis): Lisätietoa täältä ja täältä.
EU-Latinalainen Amerikka -ohjelma (Alfa): Lisätietoa täältä ja täältä.
EU-Afrikka, Karibia, Tyynenmeren alueet (Edulink):Lisätietoa täältä ja täältä.
Nuorisotoimintaohjelma (Youth in Action)
Nuorisotoimintaohjelma on tarkoitettu iältään 15-28 -vuotiaille eurooppalaisille nuorille ja nuorten parissa toimiville. Tietyissä alaohjelmissa ikähaarukka on 13-20 -vuotiaat nuoret. Ohjelma tukee projekteja, jotka edistävät aktiivista kansalaisuutta, suvaitsevuutta ja solidaarisuutta nuorten eurooppalaisten keskuudessa. Ohjelmalla pyritään edesauttamaan kaikkien nuorten liikkuvuutta ja edistämään kulttuurien välistä dialogia. Lisätietoja täältä ja täältä.
Kulttuuri
Kulttuuri-ohjelma
Kulttuuri-ohjelma rahoittaa eurooppalaista kulttuuriyhteistyötä. Se tukee kulttuurialan toimijoiden liikkuvuutta Euroopan sisäisesti, taide- ja kulttuurituotteiden levittämistä ja kulttuurien välistä vuoropuhelua. Lisätietoa täältä ja täältä.
Media 2007
Media 2007 on audiovisuaalisen alan tukemiseen suunnattu ohjelma. Ohjelmassa on viisi toimintalinjaa: koulutus, kehittäminen, levitys, myynninedistäminen ja horisontaaliset toimet sekä pilottihankkeet. Lisätietoja täältä.
Perusoikeudet ja kansalaisuus
Perusoikeuksien ja oikeusasioiden yleisohjelma
Perusoikeuksien ja oikeusasioiden yleisohjelma jakautuu viiteen erityisohjelmaan. Lisätietoja täältä.
Daphne III-ohjelma
Daphne III tukee projekteja, jotka pyrkivät ehkäisemään lapsiin, nuoriin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Ohjelma tukee väkivallan uhreja ja suojelee riskiryhmiä sekä pyrkii edistämään terveyden- ja hyvinvointia. Lisätietoa täältä.
Huumetorjuntaa ja -tiedotusta koskeva erityisohjelma
Ohjelman tavoitteena on estää ja vähentää huumeiden käyttöä ja riippuvuutta, edistää huumeiden käytön haitoista kertovaa tiedotusta ja tukea EU:n huumausainestrategian täytäntöönpanoa. Lisätietoja täältä.
Perusoikeuksia ja kansalaisuutta koskeva erityisohjelma
Ohjelman tavoitteena on edistää eurooppalaisen perusoikeuksille perustuvan yhteiskunnan vahvistumista, torjua rasismia ja muukalaisvihaa sekä parantaa oikeus- ja hallintoviranomaisten verkostoitumista ja tiedonvaihtoa. Lisätietoa täältä.
Rikosoikeutta koskeva erityisohjelma
Ohjelman tavoitteena on tukea yhteistyötä oikeusasioissa ja edistää eurooppalaisten oikeus- ja tuomioistuinjärjestelmien keskinäistä tietoutta toistensa oikeusjärjestelmistä ja ja oikeussuojasta. Lisätietoa täältä.
Yksityisoikeutta koskeva erityisohjelma
Ohjelma tukee yhteistyötä, verkostoitumista, koulutusta ja tietojen vaihtoa yksityisoikeuden alalla ja se pyrkii kasvattamaan tietoisuutta jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmistä. Lisätietoa täältä.
Kansalaisten Eurooppa -ohjelma
Ohjelman tavoitteena on saada EU-kansalaiset aktiivisesti osallistumaan Euroopan integraatioon, auttaa eurooppalaisen identiteetin kehittymisessä ja eurooppalaisen keskinäisen yhteisymmärryksen ja yhteistyön syventämisessä. Ohjelmassa on neljä teemaa: kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen tukeminen ohjelman tavoitteisiin sopivissa projekteissa, tapahtumien järjestämisen, informaation jakamisen ja tutkimuksen tukeminen sekä 2. maailmansodan ja sitä edeltävien tapahtumien muisteluun liittyvien projektien tukeminen. Ohjelmassa on vuosittain vaihtuvia prioriteetteja. Ystävyyskuntatoiminnan tukeminen kuuluu myös ohjelman piiriin. Lisätietoa täältä ja täältä.
Tutkimus ja innovaatiot
Kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelma (CIP)
Ohjelma tukee kilpailukyvyn parantamista, innovaatioita, yritysten tukipalveluja sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttöönottoa ja hyödyntämistä. Ohjelmalla pyritään myös lisäämään energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä. Ohjelma jakautuu kolmeen erillisohjelmaan: yrittäjyyden ja innovoinnin ohjelmaan, tieto- ja viestintätekniikkapolitiikan tukiohjelmaan sekä älykäs energiahuolto Euroopassa -ohjelmaan. Lisätietoja täältä.
Tutkimuksen 7. puiteohjelma
Tutkimuksen 7. puiteohjelma ohjaa ja rahoittaa eurooppalaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Ohjelma tähtää siihen, että Euroopan unionista tulee maailman johtava tutkimusalue. Lisäksi sen avulla pyritään parantamaan Euroopan unionin kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä. Puiteohjelmassa on neljä osiota: yhteistyö, ideat, ihmiset ja valmiudet. Lisätietoa täältä ja täältä.
Työllisyys ja inhimilliset voimavarat
Euroopan sosiaalirahasto (ESR)
Sosiaalirahastolla tuetaan ohjelmia, joilla pyritään lisäämään inhimillisiä voimavaroja ja turvaamaan työllisyyttä. Suomessa ESR:n vastuuviranomainen on työministeriö. Lisätietoa täältä ja täältä.
Progress-ohjelma
Progress-ohjelman tavoitteena on tukea työllisyysstrategian täytäntöönpanoa. Ohjelma tukee syrjinnän vastaista työtä, tasa-arvon edistämistä, työympäristön ja -olojen parantamista sekä sosiaalisen osallisuuden edistämistä. Ohjelmassa on viisi ala-aluetta: työllisyys, sosiaalinen suojelu ja - osallisuus, työolot, syrjinnän torjuminen ja monimuotoisuus sekä sukupuolten tasa-arvo. Lisätietoa täältä.
Terveysalan toimintaohjelma
Terveysalan toimintaohjelmassa on kolme toimintalinjaa: kansalaisten terveysturvallisuuden parantaminen, terveyden edistäminen ja terveyserojen vähentäminen sekä terveystiedon ja -tietouden tuottaminen ja levittäminen. Ohjelmassa on vuosittain vaihtuvia prioriteetteja. Lisätietoa täältä ja täältä.
Ympäristö ja liikenne
Life+-ohjelma
Ohjelma on ympäristöalan rahoitusjärjestelmä, jonka tavoitteena on tukea EU:n ympäristöpolitiikan täytäntöönpanoa. Ohjelma tukee ympäristön- ja luonnonsuojeluun liittyviä projekteja ja se jakaantuu kolmeen alaosioon: Life+ -luonto- ja biodiversiteettiin, Life+ -ympäristöpolitiikkaan ja hallintoon sekä Life+ -tiedottamiseen. Lisätietoja täältä.
Marco Polo II -ohjelma
Ohjelma tukee vaihtoehtoisten ja ympäristöystävällisten liikennemuotojen kehittämistä ja niiden yhdistämistä tavaraliikenteeseen. Ohjelman tarkoituksena on vähentää ruuhkia ja saasteita sekä parantaa yhdistelmäliikennettä käyttävän liikennejärjestelmän ympäristöystävällisyyttä ja tehokkuutta. Lisätietoa täältä ja täältä.
Yritystoiminta
Pienet ja keskisuuret yritykset
European Small Business Portal on hyvä lähtökohta erilaisista rahoituslähteistä kiinnostuneille eurooppalaisille pienille ja keskisuurille yrityksille. Lisätietoa myös Työvoima- ja elinkeinokeskuksilta, sekä Finnveralta.
Eurostars
Eurostars-ohjelma tukee erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tutkimus- ja kehitystyötä ja sen tavoitteena on tehdä yrityksistä kansainvälisesti kilpailukykyisiä oman sektorinsa johtajia. Lisätietoa täältä ja täältä.
Brysselin tiedotteet
25.03.2012
