PAKETTI -PROJEKTI ETSII KEINOJA PALVELUJEN TURVAAMISEKSI
Alueen kuntien ja niiden asukkaiden tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia edistetään kehittämällä uusia palvelutuotannon malleja ja palvelusisältöjä, muun muassa väestön ikääntymisestä tai harvasta asutuksesta johtuviin ongelmiin. Muutamissa Päijät-Hämeen kunnissa väestön huoltosuhde tulee jo projektin aikana muuttumaan selvästi ja nostaa palvelutarvetta.
Kunnallisia palveluita tuotetaan yhä enenevässä määrin yksityisesti, kolmannen sektorin toimesta tai kuntien yhteistyönä eri tavoin organisoituina. Projektilla etsitään malleja public-private –yhteistyön lisäämiseksi.
Kilpailukykyinen alue työllistää ja palvelee
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteiden edistäminen laajalla palvelusektorien kirjolla edistää alueen kilpailukyvyn nostamista verrattuna muihin vastaavankokoisiin alueisiin. Kilpailukykytekijöitä ovat informaatio-, teknologia-, pääoma-, kulttuuri-, ihmis- ja organisaatiovirrat, joiden ansiosta alue voi tarjota yrityksille innovatiivisen toimintaympäristön ja asukkaille hyvät palvelut. Kun alue säilyy kilpailukykyisenä, sillä on mahdollisuudet tarjota työpaikkoja sekä perinteisillä että uudenlaisilla palvelutuotantotoimialoilla kuin myös muilla toimialoilla.
Asukkaiden aktivoiminen
Projekti pyrkii tukemaan kuntien yhteistyön keinoin kuntalaisten osallistamisen vahvistamista ja sen lisäämiseksi etsitään uudenlaisia menetelmiä. Mikäli alueella syntyy uusirajainen kunta, projektin resurssein tuetaan kuntalaisdemokratian uusien keinojen jalkauttamista ja panostetaan muutosjohtamiseen uudessa alueellisessa tilanteessa. Aluehallinnon muutokset tulevat myös edellyttämään muutosjohtamiseen liittyviä toimenpiteitä sidosryhmätasolla. Myös tähän tarkoitukseen osoitetaan projektin resursseja (muutosjohtamisen ja demokratian eri keinojen vahvistamisen seminaarityyppiset tilaisuudet).
Entiset palvelut, uudet mallit
Alueella menestyksekkäästi luotuja tietoteknisiä valmiuksia ja ns. palvelualustoja sekä muualla käyttöön otettuja tietoyhteiskunnan mahdollisuuksia hyväksi käyttäen ja näitä tukevia uusia selvityksiä tehden luodaan uusia toimintamalleja ja palvelusisältöjä. Uudenlaisten palvelumallien käyttö on tarpeen etenkin alueen harvaan asutuilla seuduilla, jossa asiointimatkat henkilökohtaisen palveluntarjoajan luo ovat pitkiä.
Tietotekniset ratkaisut mahdollistavat asumisen mielekkyyden jatkossakin myös tiiviin asutuksen ulkopuolisilla alueilla. E-palveluita kehitetään erityisesti kansallisen laajakaistastrategian sähköistä asiointia koskevien linjausten mukaisesti.


