PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPOLIITTIINEN FOORUMI 24.5.2012 klo 12-16
Wanha Walimo, Lahti
Perinteinen sosiaalipoliittinen foorumi, teemana sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys.
Seminaarin sivulle tästä
Foorumin järjestäjät:
Päijät-Hämeen liitto / PAKETTI-projekti, Päijät-Hämeen sosiaaliturvayhdistys ja Suomen sosiaali ja terveys ry. (SOSTE)
ILMASTO- JA ENERGIASEMINAARI 4.5.2012
klo 12.30 - Seurahuone, Lahti
Maakunnallisen Ilmasto- ja energiaohjelman luonnos on ollut nähtävillä alkuvuodesta. Luonnoksesta saadussa palautteessa mm. nostettiin esiin tarve tehdä selkeämmin eroa kaupunkiseudun ja maaseudun ilmastopolitiikan välillä, erityisesti liikenteen ja maankäytön sekä energiakysymysten osalta. Lausunnoissa on myös toivottu, ettei EU:n laajuisen päästökaupan toimintaperiaatetta sotketa maakunnallisilla tavoitteilla ja toimenpiteillä.
Tervetuloa kuuntelemaan, miten näitä ja muita esiin nousseita teemoja terävöitetään ja parannellaan lopulliseen ohjelmaan ja ohjelman taustaraporttiin! Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelman hyväksyminen viedään kesäkuussa maakuntavaltuuston päätettäväksi.
PAKETTI-projektin seminaari
YMPÄRI KÄYDÄÄN - YHTEEN TULLAAN
Torstai 19.4.2012 klo 8.30 - 13.00 Sibeliustalo (Kuusi -kabinetti), Lahti
Reilun kolmen vuoden ajan PAKETTI-projekti on mahdollistanut Päijät-Hämeen kuntien erimuotoista ja -tasoista yhteistoimintaa useimmilla kunnan toimialoilla. Projektin päätösseminaarin esitykset:
Raija Rissanen: Taloushaasteet
Eeva Halme ja Outi Hongisto: Kuntapalveluiden tuottaminen
Jari Parkkonen: Maakunta - osallisuus - lähidemokratia
Juho Savo: Maakunnat kuntarakenneuudistuksessa
Vaikka yksi vaihe Päijät-Hämeen kuntakehittämisessä päättyy - yhteisesti kehitetyt toimintamuodot jäävät elämään ja ennenkaikkea asioita pohditaan, valmistellaan ja tehdään yhdessä.
Lisätietoja:
Maija Väkeväinen, puh. 044 371 9456, maija.vakevainen(a)paijat-hame.fi
18.4.2011
SOSIAALIPOLIITTINEN FOORUMI 5.5.2011 KLO 12-16 Wanha Walimo, Lahti
"Järjestöt esiin - kuntien ja järjestöjen kumppanuus kunniaan - EU:n vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 näkyviin"

Hyvinvointi on julkisen sektorin ja järjestöjen yhteinen tavoite. Foorumi tarjoaa tietoa kansalaisyhteiskunnan, järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan
merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille sekä pohdintaa ja esimerkkejä kuntien ja järjestöjen kumppanuudesta ja sen edellytyksistä.
Ilmoittautumiset viimeistään 29.4.2011 ilmoittautumiset@paijat-hame.fi
Lisätietoja:
Päijät-Hämeen liitto
Maija Väkeväinen, puh. 044 371 9456, maija.vakevainen@paijat-hame.fi
STKL
Ulla Saastamoinen, puh. 050 597 9442, ulla.saastamoinen@stkl.fi
24.3.2011
KUNTAYHTEISTYÖN AJATTELUMALLEJA RAVISTELTIIN HEINOLASSA
PAKETTI -projektin johtoryhmä kokoontui keskiviikkona 23.3.2011 kuntien johtavien viranhaltijoiden kanssa seminaariin Heinolan valtuustosaliin pohtimaan pohdittiin kuntien yhteistyötä alkaneella vuosikymmenellä Päijät-Hämeessä.
Lue lisää
10.3.2011
Tuhlaammeko energiaa?
PÄIJÄT-HÄMEEN ENERGIAPANEELI 12.4.2011
Panelisteina:
Lahti Energian toimitusjohtaja Janne Savelainen, Green City -ohjelman kehityspäällikkö Saara Vauramo, kansanedustaja Jouko Skinnari,
Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälä sekä Hollolan kunnan tekninen johtaja Heikki Salonsaari.
Tilaisuuden avaa Päijät-Hämeen liiton hallituksen puheenjohtaja Mika Kari ja moderaattorina toimii Aalto-yliopiston professori, uusiutuvan energian asiantuntija Peter Lund.
Päättäjä, viranhaltija ja energia-asiat tärkeäksi kokeva:
TERVETULOA!
Ohjelma ja ilmoittautumisohjeet
Lisätietoja:
Projektisuunnittelija Tapio Ojanen
puh. 044 371 9459 tapio.ojanen@paijat-hame.fi
1.3.2011
PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNNAN HYVÄT KÄYTÄNNÖT ESILLÄ BRYSSELISSÄ
Helmikuun lopussa Brysselissä järjestettyyn kansainväliseen terveysliikuntaseminaariin osallistui lähes sata asiantuntijaa eri puolilta Eurooppaa. Päijät-Hämeen edustajat olivat näyttävästi esillä paikallisine hyvine käytäntöineen.
Lue lisää
7.2.2011
TERVEYSLIIKUNTASEMINAARI 22.2.2011, Bryssel
Lifelong Physical Activity-Increased Happiness for All?
Seminaarin tavoitteena on tuoda yhteen paikallisia ja alueellisia edustajia, tutkijoita ja EU-toimihenkilöitä keskustelemaan terveysliikunnasta ja siihen liittyvistä tekijöistä. Terveysliikunnan edistäminen parantaa kansanterveyttä ja työssä jaksamista sekä vähentää terveydenhoitokuluja. Ikääntyvässä Euroopassa aihe on entistä polttavampi. Liikunta ja urheilu voidaan nähdä myös alueellisen kehittämisen välineenä.
Lisätietoja: www.southfinland.org
southfinland@skynet.be puh. +32 2 282 0370.
Rekisteröityminen seminaariin on jo mahdollista. Ystävällisesti vahvistakaa osallistumisenne lähettämällä sähköpostia osoitteeseen southfinland@skynet.be. Mainitkaa sähköpostinne osoitekentässä Lifelong Physical Activity ja ilmoittakaa nimenne sekä organisaationne.
Tapahtuma on ilmainen.
Tervetuloa! Ohjelma
1.9.2010
LIIKENNE JA CO2-PÄÄSTÖT 15.11.2010 LAHTI, Sibeliustalo
Seminaarin aiheena on liikenteen päästöjen vähentäminen Päijät-Hämeessä.
Seminaari liittyy Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelman valmisteluun ja sen puheenjohtajana on liikenteen ja tekniikan asiantuntija Pekka Rytilä.
Aihetta käsitellään mm. yhdyskuntarakenteen ja -suunnittelun sekä joukkoliikenteen ja henkilöautoliikenteen näkökulmista, teemojen parhaiden asiantuntijoiden puheenvuoroissa.
Seminaarin järjestävät PAKETTI -projekti ja Aalto -yliopiston IMMU-hanke.
Lisätietoja: Tapio Ojanen, tapio.ojanen@paijat-hame.fi
3.8.2010
TURVALLINEN PERHE-ELÄMÄ EI SYNNY SATTUMALTA
Lisää perhe-elämän turvallisuutta - vähemmän väkivaltaa Wanha Teatteri, Ståhlberginkatu 4 b, LahtiSeminaarisarja kuntien, kolmannen sektorin ja seurakuntien työntekijöille, luottamushenkilöille sekä vapaaehtoistyössä toimiville. Myös kaikki muutkin asiasta kiinnostuneet, olette lämpimästi tervetulleita. Koko päivän seminaari on maksuton.
23.9. Lapsi kutsuu turvallisuuteen
7.10. Nuorille eväitä elämään
21.10. Aikuinen, kotielämä ja turvallisuus
4.11. Ikääntyneiden turvallinen perhe-elämä
Ilmoittautumiset: toimisto@lahdenensijaturvakoti.fi
Lisätietoja: Jukka Ihalainen, puh. 044 345 4792 jukka.ihalainen@lahdenensijaturvakoti.fi
Ohjelma

Seminaarisarjan toteuttajat:
Turvallisten perheiden Päijät-Häme -projekti, Päijät-Hämeen liiton PAKETTI -projekti ja Päijät-Hämeen turvallisuusverkosto
SOSIAALIPOLIITTINEN FOORUMI 6.5.2010
Lahden Upseerikerho, Juhlasali Hennalankatu, Lahti
MUUTOKSEN KOHTAAMINEN -seminaari
25.3.2010 klo 13-16
KUNTAPÄÄTTÄJÄSEMINAARIT
SOSIAALIPOLIITTINEN FOORUMI
PARAS -hankkeen loppuseminaari



