ALUEKEHITYS
Aluekehittämisen uutta lainsäädäntöä tuli voimaan vuoden 2010 alussa
Tasavallan presidentti vahvisti 29.12.2009 lain alueiden kehittämiseksi, lain eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta sekä muutokset rakennerahastolakiin ja ulkorajayhteistyön hallinnoinnista annettuun lakiin. Uudet säädökset tulivat voimaan 1.1.2010.
Laki alueiden kehittämisestä ohjaa alueiden kehittämistä. Se sisältää säännökset alueiden kehittämisen tavoitteista, suunnittelujärjestelmään liittyvistä tehtävistä ja tehtäviä hoitavista viranomaisista. Alue- ja rakennepolitiikan neuvottelukunta aloittaa työnsä uuden lain mukaisena neuvottelukuntana. Sille siirtyvät nykyisen alueiden kehittämisen neuvottelukunnan ja rakennerahastoneuvottelukunnan tehtävät. Myös maakunnan yhteistyöryhmän tehtäviä on vahvistettu strategisten linjausten tekijänä ja aluepolitiikan toimeenpanon aluetason yhteen sovittajana. Maakunnan liittojen tehtäviä tarkennetaan ja niiden asemaa aluekehitysviranomaisena vahvistetaan.
Laissa eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta on säännökset tuen myöntämiseen ja käyttöön liittyvistä menettelyistä. Lain tarkoituksena on selkeyttää maakunnan kehittämisrahan ja rakennerahastovarojen myöntämis-, maksamis- ja seurantamenettelyjä maakunnan liitoissa sekä eräiltä osin myös uusissa elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksissa ja työ- ja elinkeinoministeriössä.
Rakennerahastolain jäsenvaltioiden välisten rakennerahasto-ohjelmien hallinnointia koskevia säännöksiä selkeytettiin ja täsmennettiin lain soveltamisesta saadun kokemuksen perusteella.
