Tehtävät :: Aluekehitys :: Maakunnan kehittämisraha

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA 2012

Valtioneuvosto päätti 9.2.2012 jakaa Päijät-Hämeen liitolle 255 000 euroa ohjelmiin sitomatonta maakunnan kehittämisrahaa. Määräraha on noin kolmasosa aiempina vuosina liitolle myönnetyistä määrärahoista.

Maakuntahallitus päätti 19.3.2012, että maakunnan kehittämisraha kohdennetaan vuonna 2012 seuraavasti:


1) Aluekeskusohjelman ja KOKO-ohjelman korkovarat kohdennetaan uusien mallien kehittämiseen kuntien hyvinvointipalveluihin sekä uudenlaisten liiketoimintamallien kehittämiseen

2) Kuntien yhteisten palvelurakenteiden kehittämiseen

3) Ohjelmiin sitomaton maakunnan kehittämisraha kohdennetaan tulevan ohjelmakauden 2014-2020 prioriteettien mukaisten hankkeiden valmisteluun.

Erityisesti toivotaan valmisteluhankkeita
- vähähiiliseen talouteen siirtymisen edistämiseen laajemmin kuin vain rakentamisessa ja energiaratkaisuissa
- maakunnan muotoiluosaamisen ja pk-yritysten innovaatiotoiminnan yhteistyön laajentamiseen ja verkottamiseen EU:n alueella
- sosiaalisten innovaatioiden ja julkisten palveluiden sovellusten ja avoimen innovoinnin edistämiseen

 

 


Hakemukset tulee toimittaa osoitteella Päijät-Hämeen liitto, PL 50, 15111 Lahti.

Lisätiedot:

Päijät-Hämeen liitto

Kehittämisjohtaja Jaana Simola, puh. 03 871 9420, jaana.simola(a)paijat-hame.fi
Aluekehityspäällikkö Juha Hertsi, puh. 03 871 9442, juha.hertsi(a)paijat-hame.fi

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA

Maakunnan kehittämisrahan hakuohjeet
(word-tiedostona)

Maakunnan kehittämisrahan myöntäminen, maksatus ja valvonta (word-tiedostona)

Hakemuslomake
(pdf-tiedostona)

Ympäristövaikutusten arviointilomake 
(exel-tiedostona)


Maksatushakemus
(excel-tiedostona)

 

Maksatushakemuksen liitelomakkeet

Maksatushakemuksen liitteet
(word-tiedostona)

Henkilöstökustannukset
(excel-tiedostona)

Työajanseurantalomake
(excel-tiedostona)

Selvitys luontoissuorituksista (koonti)
(excel-tiedostona)

Talkootyön tuntikirjanpito
(excel-tiedostona)

Hankintaselvityslomake
(excel-tiedostona)

Hakintamuistio
(word-tiedostona)