Tehtävät :: Aluekehitys

ALUEKEHITYS

Aluekehittämisen uutta lainsäädäntöä tuli voimaan vuoden 2014 alussa

Uusi laki voimaan!

Alueiden kehittämisestä annettu laki ja rakennerahastolaki kumottiin ja säädettiin uusi laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista. Uusi laki liittyy Euroopan unionin vuosina 2014-2020 toteutettavan rakennerahastokauden uudistamiseen sekä kansallisiin uudistustarpeisiin.

Lakia sovelletaan yleisesti alueiden kehittämiseen ja siinä säädettäisiin alueiden kehittämisen suunnittelujärjestelmästä sekä alueiden kehittämistä toteuttavista viranomaisista ja niiden välisestä yhteistyöstä. Suunnittelujärjestelmään ei tullut olennaisia muutoksia. Alueiden kehittäminen perustuu käytännössä edelleen pääosin erilaisiin ohjelmiin, joiden valmistelusta ja pääasiallisesta sisällöstä säädetään ehdotetussa laissa.

Keskeisimpänä ja koko alueiden kehittämisen järjestelmää ohjaavana asiakirjana ovat valtioneuvoston hallituskaudeksi päättämät alueiden kehittämisen painopisteet. Asiakirja sisältää keskeiset hallituskauden aikana toteutettavat eri hallinnonalojen alueiden kehittämiseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet. Valtioneuvoston päätös ohjaa sekä eri hallinnonalojen että maakuntien alueiden kehittämistä ja niiden toimenpiteiden yhteensovittamista. Valtioneuvosto voi näiden painopisteiden toteuttamiseksi käynnistää erityisohjelmia. Erityisohjelmien on olltava pääsääntöisesti oltava useampaa kuin yhtä hallinnonalaa koskevia.

Alueella keskeinen alueiden kehittämisen asiakirja on maakuntaohjelma kuten ennenkin. Maakuntaohjelma sisältää alueen tarpeisiin ja erityispiirteisiin perustuvat kehittämisen tavoitteet, kuvauksen keskeisistä toimenpiteistä ja yhteistyösopimuksista.

Alueiden kehittämiseksi laaditaan lisäksi kansallinen rakennerahasto-ohjelma ja Euroopan alueellisen yhteistyöhön liittyviä rakennerahastosta osarahoitettavia ohjelmia.

 

Lakitekstiin tästä linkistä!