Tehtävät :: Aluekehitys :: Turvallisuussuunnitelma

PÄIJÄT-HÄMEEN TURVALLISUUSSUUNNITELMA 2009



Päijät-Hämeen turvallisuussuunnitelma 2010 on ladattavissa tästä -> (pdf)

Päijät-Hämeen maakuntahallituksen 10.5.2010 hyväksymä

TOIMENPIDE-EHDOTUKSIA ARJEN TURVALLISUUDEN PARANTAMISEKSI - TURVALLISUUSSUUNNITELMAN LÄHETTÄMINEN MAAKUNNAN KUNTIIN

Valtioneuvosto teki 23.9.2004 päätöksen sisäisen turvallisuuden ohjelmasta. Arjen turvaa - sisäisen turvallisuuden ohjelma on ensimmäinen laaja, poikkihallinnollinen sisäisen turvallisuuden kehittämisohjelma, jolla on ylimmän poliittisen johdon tuki. Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa 15.4.2007 päätettiin jatkaa sisäisen turvallisuuden ohjelmatyötä ja laajentaa ohjelman painopisteitä.

Valtioneuvosto hyväksyi 8.5.2008 periaatepäätöksen sisäisen turvallisuuden ohjelmaksi. Ohjelmassa määritetään sisäisen turvallisuuden keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet poikkihallinnollisesti. Ohjelman tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Sisäisellä turvallisuudella tarkoitetaan sellaista yhteiskunnan tilaa, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista sekä turvallisesta yhteiskunnasta ilman rikollisuudesta, häiriöistä, onnettomuuksista ja suomalaisen yhteiskunnan taikka kansainvälistyvän maailman ilmiöistä tai muutoksista johtuvaa pelkoa tai turvattomuutta.

Päijät-Hämeessä asian valmistelemiseksi laajempaa käsittelyä varten Päijät-Hämeen liitto kokosi valmisteluryhmän laadintasuunnitelma- ja resursointiehdotusta varten. Asia esiteltiin huhtikuussa 2009 työseminaarissa, jossa perustettiin myös erillinen ohjausryhmä. Päijät-Hämeessä päätettiin testata mallia, jossa kuntien käyttöön tehdään koko maakuntaa kattava turvallisuussuunnitelma, jota kunnat voivat edistää valituilta osin kunnan arjen turvallisuuden parantamisen toteutuksessa.

Asia valmisteltiin hankkeeksi PH TURVA ja Päijät-Hämeen maakuntahallitus myönsi 30.3.2009 tukea maakunnan kehittämisrahasta 47600 euroa hankkeen kustannusarvion ollessa 68000 euroa. Hankkeen kustannukset ovat pääosin toteutuneet ja lähinnä jäljellä on rahoitusta julkaisun painatusta varten. Projektin käynnistystä ohjasi ohjausryhmä, johon kuuluvat Päijät-Hämeen kuntien kunnanjohtajat, poliisipäällikkö, pelastusjohtaja, maakuntajohtaja, Peruspalvelukeskus Oivan johtaja sekä Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän johtaja. Projektipäällikön palvelut on tuotettu hankesuunnitelman mukaisesti yhteistyössä Päijät-Hämeen poliisilaitokselta. Projektipäällikkönä on toiminut Timo Komonen.

Työryhmät ovat tuottaneet toimenpide-ehdotuksia:

  • *Vanhusten kotiturva (Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä ja Padasjoki)
  • Palveluiden säilyminen (Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä ja Padasjoki)
  • Lapset ja nuoret: koulu ja varhaiskasvatus (Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä ja Padasjoki)
  • Lapset ja nuoret: liikunta ja vapaa-aika (Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä ja Padasjoki)
  • Alkoholiongelmat anniskelussa ja vähittäismyynnissä (Heinola)
  • Rakennuksien sisäilmaongelmat (Heinola)
  • Kaatumisonnettomuudet (Heinola)
  • Syrjäytyminen ja työttömyys (Artjärvi, Hartola, Nastola ja Sysmä)
  • Perhe- ja alkoholiasioihin liittyvät ongelmat - nuoret ja liikenne (Artjärvi, Hartola, Nastola ja Sysmä)
  • Maatilaturvallisuus (Artjärvi, Hartola, Nastola ja Sysmä)
  • Maaseutuasumisen turvallisuus (Artjärvi, Hartola, Nastola ja Sysmä)
  • Suurten yleisötilaisuuksien turvallisuus (Lahti)
  • Yleisten paikkojen väkivaltaonnettomuudet (Lahti)
  • Sosiaali- ja terveysalan sekä koulun ammattihenkilöstön turvallisuus (Lahti)

 

Hanke oli tiiviissä yhteistyössä muiden projektien kanssa. Muiden projektien antama lisäarvo hankkeelle ja innostus yhteisistä tavoitteista oli esimerkillistä.

Yhteistyössä muiden projektien kanssa mm: Pulinapaja, koulut, Päijät-Hämeen mielenterveysseura ry; Valitsen, Peruspalvelukeskus Oivad; Turvallisten perheiden Päijät-Häme 2009-2011, Lahden ensi- ja turvakoti ry; Päihdepalvelujen kehittäminen Päijät-Hämeessä - osahanke, Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Verso, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia; Välittäjä 2009 -hanke, Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä.

Turvallisuussuunnitelman laadinta tuotti pilottihankkeita ja toimenpiteitä. Näistä valtakunnallisesti huomioita on saanut mm. LapsiARVI, jota tuotettiin yhteistyössä Sisäisen turvallisuuden sihteeristön ja sen päällikkö Tarja Mankkisen kanssa. Pilottihanke LapsiARVI sisältönä on mm. Kuvaa pelko pois -terapeuttisen valokuvauksen projekti, Lahden Tekstari-Helppi, Salpaus Rock, osa työryhmien Lapset ja nuoret - koulu ja varhaiskasvatus sekä Lapset ja nuoret - liikunta ja vapaa-aika loppuraporteista. Turvallisuussuunnittelussa on työstetty yhteistä nuorten varhaisen puuttumisen työmallia työnimeltä Vesijärven ankkuri.

Ministeri Holmlundin puhe Päijät-Hämeen turvallisuussuunnitelman seminaarissa 8.4.2010 on saatavissa sisäasiainministeriön verkkosivuilta: http://www.intermin.fi/puheet

Lapset ja nuoret mukaan turvallisuussuunnitteluun -raportti: http://www.intermin.fi/julkaisu/072010

Päijät-Hämeen turvallisuussuunnitelman laadinta päättyi seminaarissa 8.4.2010

 

  • Avaus, sisäasiainministeri Anne Holmlund
  • Lapset ja nuoret mukaan turvallisuussuunnitteluun, kokemuksia ja malleja Päijät-Hämeestä -raportin luovuttaminen sisäasiainministerille
  • Mahdollisuus keskusteluun sisäasiainministeri Anne Holmlundin kanssa
  • Turvallisuussuunnittelun tilanne Suomessa - olemmeko Euroopan turvallisin maa 2015? sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen
  • Kokemuksia Päijät-Hämeen turvallisuussuunnittelusta, työryhmäläisen puheenvuoro, Kristiina Mattila, Päijät-Hämeen kylät ry
  • Päijät-Hämeen turvallisuussuunnitelman esittely ja keskustelu, projektipäällikkö Timo Komonen

 

Päijät-Hämeen turvallisuussuunnitelma 2009 käynnistyi seminaarissa 8.4.2009.

Hankkeen toteuttamismallina on Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän mukaiseen jakoon perustuva valmistelu, josta kootaan maakunnallinen näkemys. Työryhmien työtä koordinoi projektipäällikkö.

Hankkeen projektipäällikönä 11.2-31.12.2009 on Timo Komonen Päijät-Hämeen poliisilaitokselta.

Hankkeen hallinnoinnista vastaa Päijät-Hämeen liitto.

Paikallisen turvallisuussuunnittelun tilanne Etelä-Suomen alueella 2009 (linkki)

Sisäilman terveysriskien korjaaminen (linkki kaavioon)

Orimattilan kaupungin turvallisuussuunnitelma (linkki)

 

Jouluturvan toivotus 21.12.2009 klo 13.00 Lahden kauppatorilla.

Päijät-Hämeen liiton turvallisuussuunnitelma hankkeen järjestämä Jouluturvan Toivotus kauppatorilla 21.12.09 klo 13.00 samassa yhteydessä Lahden seurakuntayhtymän Tuomaanpäivän tiernapojat kanssa. Jouluturvan Toivotukseen osallistuvat Lahden seurakuntayhtymä, Liikenneturva, Päijät-Hämeen pelastuslaitos ja Päijät-Hämeen poliisilaitos. Lisätiedot projektipäällikkö Timo Komonen

 

Sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009

 

Alueellinen turvallisuustyöseminaari ke 8.4 klo 9-12

  • Viihtyisä ja turvallinen kunta - turvallisuussuunnittelulla resurssit tehokäyttöön, Sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen (esitys)
  • Päijät-Hämeen turvallisuussuunnittelu nyt, Projektipäällikkö Timo Komonen
  • ARTU -ohjelma turvallisuussuunnittelun apuna, Apulaispoliisipäällikkö Pekka Ojala
  • Turvallisten perheiden Päijät-Häme -projekti, Projektipäällikkö Jukka Ihalainen
  • Työseminaarin koonti ja loppukeskustelu, Poliisipäällikkö Lasse Aapio

 

Ohjausryhmän kokoonpano

Poliisipäällikkö, kuntajohtajat, pelastusjohtaja, maakuntajohtaja, peruspalvelukeskuksen johtaja (8-kunnat) ja peruspalvelukeskuksen johtaja (Oiva)

Lisä- ja liitemateriaalit

Sisäisen turvallisuuden ohjelma http://www.intermin.fi/intermin/hankkeet/turva/home.nsf
Turvallisuussuunnitelu http://www.turvallisuussuunnittelu.fi/

 

Päijät-Hämeen turvallisuussuunnitelmasta lisätietoja

Timo Komonen, projektipäällikkö, Päijät-Hämeen poliisilaitos, puh. 050-5981358 etunimi.sukunimi@poliisi.fi

Juha Hertsi, aluekehityspäällikkö, Päijät-Hämeen liitto, 044-3719442 etunimi.sukunimi@paijat-hame.fi