ALOITUSVAIHE 2002
Aloitusvaiheen aikana liiton toimistossa:
- Aloitusvaiheen valmistelu käynnistyi muistion "Uuden maakuntakaavan lähtökohtia 2001, Muutos- ja täydennystarpeet vahvistettuun seutukaavaan" laatimisella.
- Maakuntahallitus pyysi kunnilta ja viranomaisilta näkemyksiä 8.2.1999 vahvistetun kokonaisseutukaavan muutostarpeista ja päivityksestä maakuntakaavaksi. Lausunnot pyydettiin 15.2.2002 mennessä.
- Lausuntojen perusteella valmisteltiin maakuntavaltuuston 10.6.2002 päätös, jolla käynnistettiin kaavoitustyö.
- Käynnistettiin lähtökohtien, olemassa olevan tietopohjan, yleistavoitteiden ja kaavoitettavan alueen laajuuden ja asiasisällön määrittely. Laadittiin alustava aikataulu kaavatyölle ja valmisteltiin viranomaisneuvotteluun luonnos osallistumis- ja arviointisuunnitelmaksi sekä kuvaus maakunnan suunnittelutilanteesta.
- Järjestettiin viranomaisneuvottelu 23.10.2002, jossa olivat mukana ympäristöministeriön edustajat ja keskeiset alueviranomaiset.
- Viimeisteltiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma laitettavaksi nähtäville. Nähtävillä olon yhteydessä 21.11.-19.12.2002 kuulutettiin myös kaavatyön vireille tulosta.
- Tehtiin korjaukset osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan saatujen lausuntojen ja palautteen perusteella. Maakuntahallitus hyväksyi 10.2.2003 osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Hyväksytty osallistumis- ja arviointisuunnitelma toimitettiin sidosryhmille.