EHDOTUSVAIHE 2005
Ehdotusvaiheen aikana liiton toimistossa:
- Tarkennetaan työohjelma.
- Asetettiin toimikunta,
jonka tehtävänä oli määrittää, mitä maakuntakaavatasoisia selvityksiä eteläisen kehätien linjauksen esittäminen maakuntakaavassa edellyttää. Toimikunta kokoontui kolme kertaa. - Tehtiin yhteistyötä kuntien kanssa.
Toteutettiin kolmas kuntakierros 31.1.-1.3.2005 kaikkiin Päijät-Hämeen kuntiin. Kierroksen tarkoituksena oli tarkentaa kahdella aiemmalla kierroksella kirjattuja muutospaineita ja alustavia aluevarauksia ottaen huomioon asumisväljyys ja aluetehokkuus. - Teetettiin selvityksiä
Hämeen tiepiiri ja Päijät-Hämeen liitto teettivät maakuntakaavan laatimiseen liittyvän selvityksen valtatien 12 parantamisesta nykyisellä paikalla. - Jatkettiin maakuntakaavatyössä tehtäviä selvityksiä
Saatettiin loppuun Päijät-Hämeen kaupan palveluverkkoselvitys ja Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Päijät-Hämeen maakuntakaavaprosessissa. Orimattilassa ja Hollolassa olivat käynnissä samaan aikaan Hennan ja Nostavan alueita koskevat yleiskaavatöiden selvitykset ja luonnosvaiheet, joiden kanssa maakuntakaavaratkaisuja sovitettiin yhteen. - Valmisteltiin maakuntakaavakartta
Kartan laatimisessa käytettiin ArcMap -ohjelmaa ja apuna karttatyöskentelyssä olivat laajat paikkatietoaineistot. Karttatyötä tehtäessä hyödynnettiin mm. luontoselvityksiä, kulttuuri- ja rakennettujen ympäristöjen selvityksiä, YKR-aineistoja ja vahvistettua seutukaavakarttaa. - Laadittiin merkinnät ja määräykset, kaavaselostus ja selostuksen liiteosa.
- Maakuntakaavan käsittely aloitettiin maakuntahallituksessa ja -valtuustossa
Käsittely aloitettiin osissa, koska kyseessä on niin laaja kokonaisuus. Ensimmäinen käsittely maakuntahallituksen kokouksessa 16.5.2005 keskittyi keskustatoimintojen alueisiin, keskustatoimintojen ja alakeskusten kohdemerkintöihin sekä niitä koskeviin merkintöihin ja määräyksiin. Toinen esillä ollut aihe oli maakuntakaavan tieverkko ja valtatien 12 esittäminen kaavaehdotuksessa. Molemmat kokonaisuudet hyväksyttiin jatkotyön pohjaksi.
Maakuntavaltuustolle saatettiin 6.6.2005 maakuntakaavan valmistelutilanne tiedoksi. Maakuntahallitus hyväksyi kokouksessaan 20.6.2005 ensimmäisen version kaavaehdotuskartasta, merkinnöistä ja määräyksistä, selostuksen sisällysluettelosta ja selostuksen liiteosasta jatkotyön pohjaksi.
Kaava-aineiston viimeistelyä jatkettiin ja maakuntahallituksessa 22.8.2005 käsiteltiin kartan painolupaa. Kunnista tuli vielä hallituksen kokouksen jälkeen uusia korjauspyyntöjä, jotka käsiteltiin maakuntahallituksen kokouksessa 21.9.2005. Maakuntahallitus sai koko nähtäville asetettavan kaavaehdotusaineiston käsiteltäväkseen kokouksessa 17.10.2005, jossa se hyväksyi sen asetettavaksi nähtäville. - Järjestettiin ylimääräinen viranomaisneuvottelu
Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelussa sovittiin, että ennen kaavan asettamista nähtäville järjestetään ylimääräinen viranomaisneuvottelu. Neuvottelu järjestettiin 11.8.2005 ja siihen kutsuttiin keskeisten viranomaistahojen lisäksi kuntien kaavoituksesta vastaavat. Ympäristöministeriön edustajien kanssa käytiin myös keskusteluja merkinnöistä ja määräyksistä sekä kaavan hallinnollisista menettelyistä - Asetettiin kaavaehdotus nähtäville
Kaavaehdotus oli nähtävillä 24.10.-25.11.2005 välisen ajan. Samalla suurella yleisöllä oli mahdollisuus esittää muistutuksensa kaavasta. Muistutuksia saatiin määräajassa 81 kappaletta. Lausuntoja kaavaehdotuksesta pyydettiin 30.11.2005 mennessä. Viimeinen lausunto saatiin tammikuulla 2006. Kaikkiaan lausuntoja pyydettiin n. 130 taholta, joista lausunnon antoi noin 70. Saaduista lausunnoista kymmenkunta oli sellaista, joissa ei ollut huomautettavaa.