TAVOITEVAIHE- JA VALMISTELUVAIHE 2003-2004

Tavoite- ja valmisteluvaiheen aikana liiton toimistossa:

  1. Tarkennettiin työohjelma.
  2. Jatkettiin maakuntakaavatyössä tehtäviä selvityksiä.
    Kaavatyön pohjaksi valmistuivat arkeologiaan ja luonnonympäristöihin liittyvät selvitykset sekä laskennallinen arvio väestön ja työpaikkojen kehityksestä vuoteen 2030. Kulttuuriympäristöihin, maisemaan, liikenteeseen ja palveluverkkoon liittyvät selvitykset valmistuvat vuoden 2005 alussa. Ympäristöministeriössä järjestettiin neuvottelu selvitysten riittävyydestä.
  3. Järjestettiin maakunnan suunnitteluun liittyvä keskustelutilaisuus.
    Pajulahdessa järjestettiin maakunnan suunnittelua (maakuntasuunnitelma, maakuntakaava ja maakuntaohjelma) koskeva keskustelutilaisuus 11.6.2003.
  4. Tehtiin yhteistyötä Lahden kaupunkiseudun rakennemallityön kanssa.
    Maakuntakaavan ja kaupunkiseudun rakennemallityön selvityksiä ja työvaiheita sovitettiin yhteen. Päijät-Hämeen liitto järjesti seutuhallitukselle ja maakuntahallitukselle yhteisseminaarin 17.11.2003. Seutuhallinto järjesti puolestaan yhteisseminaarin 25.8.2004. Suunnittelutyöhön liittyvät kuntakierrokset tehtiin yhteistyössä rakennemallityön kanssa.
  5. Sovitettiin yhteen Etelä-Suomen maakuntien liittouman aluerakennetavoitteita maakuntakaavatyön kanssa.
    Etelä-Suomen liittouman aluerakennetavoitteet syntyvät seitsemän maakunnanliiton yhteistyönä. Käynnissä on työn kolmas vaihe.
  6. Jatkettiin YVA-työpajatoimintaa
    YVA-työpaja toimii asiantuntija apuna kaavatyön vaikutusten arvioinnin suunnittelussa ja tehtyjen arviointien toteutuksen arvioimisessa. Työpajatoiminta jatkuu läpi kaavaprosessin. Maakuntakaavatyön YVA-työpajatoiminta käynnistettiin 13.5.2003.
    YVA-työpaja kokoontui 23.3.2004 ja aiheena oli silloin valmisteluvaiheen (luonnosvaiheen) eteneminen ja vaiheeseen liittyvä vaikutusten arviointi sekä ympäristöarvot luonnosvaiheessa. Seuraavassa kokouksessa 25.10.2004 perehdyttiin Lahden kaupunkiseudun rakennemalliin ja maakuntakaavan luonnosvaiheen aineistoon, kaavaluonnokseen tehtyyn vaikutusten arviointiin sekä nähtävillä olosta saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin. Kaavaehdotukseen tehtävää vaikutusten arviointia esiteltiin myös kokouksessa.
  7. Parannettiin tiedonsaantimahdollisuuksia internetissä.
    Maakuntakaavan esittelyä ja kansalaisten tiedonsaantia helpottamaan tehtiin nettikartat jo olemassa olevien internetsivujen lisäksi. Kotisivuille laadittiin sekä 8.2.1999 vahvistetusta seutukaavasta että luonnosvaiheen kolmesta kehitysnäkymästä kartat ja tulostettavissa olevat PDF-muotoiset kartat. Päivitettiin kaavatyöhön liittyvät asiakirjat.
  8. Jatkettiin sidosryhmäyhteistyötä.
    Maakuntakaavan valmistelu edellyttää lukuisan määrän neuvotteluja eri sidosryhmien kanssa. Tällaisia ovat alueviranomaisten kuten tiepiirin ja ympäristökeskuksen sekä kuntien kanssa käytävät neuvottelut.
    Järjestettiin maakunnan suunnittelun seminaari Pajulahdessa 11.6.2003. Keväällä 2003 tehtiin kunnissa suunnittelukierros, jossa kartoitettiin kuntien näköpiirissä olleet maankäytön muutospaineet. Keväällä 2004 tehdyn kuntakierroksen aiheena oli puolestaan asumisen mahtuvuustarkastelu ja muun maankäytön tarpeiden tarkentaminen. Järjestettiin neuvottelu ympäristöministeriössä kaavan selvitysten riittävyydestä 29.10.2004. Logistiikka-, työpaikka- ja liikenneasioista neuvoteltiin 11.11.2004. Kylätyöryhmän ja maakunnallisesti arvokkaiden rakennettujen ympäristöjen arvottamistyöryhmä MARY:n lisäksi järjestettiin useita muita neuvotteluja.
  9. Viimeisteltiin "Päijät-Hämeen maakuntakaavan lähtökohdat ja tavoitteet".
    Nähtävillä olleeseen aineistoon sisältyi kaavatyön lähtökohdista kuten maakunnan nykytilasta ja kaavatyöhön vaikututtavista säädöksistä ja ohjeistuksesta kertova osa, jossa tekstin lisäksi oli tilasto- ja kartta-aineistosta koostuva liiteosa. Raportti viimeisteltiin ja täydennettiin maakuntavaltuuston 2.12.2003 hyväksymillä Päijät-Hämeen maakuntastrategian 2003 alue- ja yhdyskuntarakenteen tavoitteilla sekä Lahden kaupunkiseudun rakennemallityön keskeisillä periaatelinjauksilla. Raportti sisälsi luonnokset asetettavista maakuntakaavan tavoitteista.
  10. Valmisteltiin kaavaluonnosaineisto.
    Kaavaluonnosten valmistelun pohjaksi liitossa valmisteltiin syksyllä 2003 kolme erilaista maakunnan kehityskuvaa, neljännen laativat paikallisen Dodo-kansalaisjärjestön jäsenet. Niissä Päijät-Hämeen kehitystä peilattiin osana Etelä-Suomea ja erityisesti pääkaupunkiseudulla tapahtuvan kehityksen vaikutuksia Päijät-Hämeeseen.
    Nähtäville laitettavaan aineistoon valmisteltiin kolme erilaiseen väestön kehitysvaihtoehtoon perustuvaa periaatteellista karttaa asumisen ja työpaikkojen sijoittumisesta maakunnan sisällä tapahtuvan kehityksen näkökulmasta. Näihin karttoihin kytkettiin myös suuret periaatteelliset ratkaisut koskien VT 12:n vaihtoehtoisia sijoittumisia, kaupan suuryksikköjä ja logistiikan ratkaisuja. Lahden kaupunkiseudun rakennemallityön kanssa yhteistyössä hahmoteltiin asumisen ja työpaikka-alueiden sijoittumisen periaatteet.
  11. Asetettiin kaavaluonnosaineisto nähtäville 16.8.-10.9.2004 väliseksi ajaksi.
    Maakuntahallituksen käsitteli 21.6.2004 kaavaluonnosaineiston, johon kuuluivat "Päijät-Hämeen maakuntakaavan lähtökohdat ja tavoitteet" -luonnos, kolme 1:200 000 mittakaavaisilla kartoilla esitettyä kehitysnäkymää vuoteen 2030. Maakuntahallitus hyväksyi aineiston laitettavaksi nähtäville ja samalla hyväksyttiin Lahden kaupunkiseudun rakennemalli 2040 lähtökohta-aineistoksi kaavatyölle.Kaavaluonnosaineisto ja rakennemallityö laitettiin yhtä aikaa nähtäville kuntiin ja internetiin elokuun puolivälissä. Muistutusten antamiseen varataan nähtävillä oloaika ja lausuntojen antamiseen 30.9.2004 saakka.
  12. Vietiin maakuntakaavan tavoitteet hyväksyttäväksi valtuustoon 2.12.2004.
    Mielipiteisiin ja lausuntoihin laadittiin vastineet ja ne hyväksyttiin maakuntahallituksessa 8.11.2004. Samassa kokouksessa päätettiin maakuntavaltuustolle tehtävästä esityksestä kaavan tavoitteiksi. Maakuntahallituksen esitys kaavan tavoitteiksi sisältyi "Päijät-Hämeen maakuntakaavan lähtökohdat ja tavoitteet 2.12.2004" -muistioon, jota täydennettiin nähtävillä olon myötä saadulla palautteella. Maakuntavaltuusto hyväksyi tavoitteet 2.12.2004.