ELITE - ELINKEINO- JA INNOVAATIOPOLITIIKKAA TUKEVAN TUTKIMUSTOIMINNAN EDISTÄMINEN
Toteuttaja:
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy
Projektin kesto:
20.12.2007 - 31.12.2009
Kustannusarvio:
750 000 €
Myönnetty rahoitus: (EU+valtio)
215 000 € vuodelle 2008
Maakunnan liitto varautuu rahoittamaan hanketta myös vuonna 2009.
Projektin tavoite:
Professuurien toimialojen tutkimus-, opetus- ja kehittämistoiminnan kehittäminen Lahden alueella ja uuden liiketoiminnan vahvistaminen.
Projekti on sateenvarjohanke Päijät-Hämeen maakuntaohjelman ja Lahden alueen elinkeinostrategian kannalta keskeisten kärkialojen yliopistotasoisen osaamisen vahvistamiseksi Lahden alueella.
Hankkeen avulla resursoidaan kolmen Lahden alueen elinkeinostrategian toteutuksen kannalta keskeisen professuurin sekä niiden ympärille rakentuvien tutkimusryhmien toiminta alueella. Professuurit ovat:
1. Ympäristöbiotekniikka, Helsingin yliopisto
2. Innovaatiojärjestelmät, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
3. Jätehuoltotekniikka, Teknillinen korkeakoulu
Kaikkien professuurien pääasiallinen toimintapaikka on Lahti.
Lisäksi hankkeen avulla mahdollistetaan Tampereen teknillisen yliopiston materiaalitekniikan osaamisen hyödyntäminen Lahden alueella. Hankkeella resursoidaan Lahteen sijoittuva materiaalitekniikan tutkimusjohtaja sekä luodaan ns. kummilaitosmalli TTY:n materiaaliopin laitoksen kanssa.
Projektin tuloksena Lahden alueelle rakentuu kansainvälisesti kilpailukykyinen, tiiviissä yhteistyössä alueen yritysten kanssa toimiva ympäristöteknologian tutkimus-, opetus- ja kehittämisympäristö sekä kansainvälisesti arvostettu käytäntölähtöinen innovaatioympäristö
| Yhteystiedot: Johtaja Tomi Tura 050 323 1050 tomi.tura(at)lahtisbp.fi | ![]() | ![]() |



