UUSIUTUVAN ENERGIAN TUTKIMUSKESKUS

Toteuttaja:
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy

Projektin kesto:
1.2.2008 - 31.1.2011

Kustannusarvio:

3 720 000 €

Myönnetty rahoitus: (EU+valtio)

406 000 € vuodelle 2008.
Maakunnan liitto varautuu rahoittamaan hanketta myös vuosina 2009 - 2011.

Projektin tavoite:
Kansainvälisen ympäristöliiketoiminnan volyymin kasvattaminen.

Hankkeen tavoitteena on uusiutuvan energian tutkimus- ja kehittämistyön sekä uuden teknologian pilotoinnin, demonstroinnin ja kaupallistamisen merkittävä kasvattaminen Lahden seudulla. Hankkeen avulla nostetaan Lahden seudun uusiutuvan energian tutkimusympäristön infrastruktuuri kansainvälisestikin katsoen korkealle tasolle. Uuden tutkimusinfrastruktuurin avulla saadaan uusiutuvan energian tutkimus- ja koulutusorganisaatiot sekä alan teknologiayritykset toimimaan samassa toimintaympäristössä.

Tällä hankkeella toteutetaan fyysiset tutkimusolosuhteet, joissa kyetään käytännössä toteuttamaan monipuolisesti uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tutkimusprojekteja ja niihin liittyvän lii-ketoiminnan kehittämistä. Hanke on osa osaamiskeskusohjelman ympäristöklusterin toimintaa ja sitä toteutetaan aktiivisessa yhteistyössä asumisen klusterin ja energiaklusterin kanssa.

Lahteen, Metsä-Pietilänkadulle, toteutetaan hyvää kansainvälistä tasoa oleva uusiutuvan energian tutkimuskeskus, jossa voidaan toteuttaa uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen liittyvää aka-teemista sekä soveltavaa tutkimusta ja tuotekehitystä. Tutkimus- ja kehitystoimintaa pystytään tekemään mm. seuraavilla uusiutuvan energian alueilla:

  • Bioöljyn laatu ja sen palamisominaisuudet
  • Biokaasun laatu ja sen palamisominaisuudet
  • Aurinkoenergiaratkaisut
  • Maa- ja ilmalämpöpumppuratkaisut
  • Energiatehokkaat kattilat ja poltinratkaisut
  • Bioöljypolttimet
  • Biokaasupolttimet
  • Biopolttoaineiden pienhiukkaspäästöt

Uusiutuvan energian tutkimuskeskuksen rakennuttaa Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy, joka vuokraa tilaa alan yliopistoille, ammattikorkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja yrityksille.

 

Juha Määttä

 

Yhteystiedot:

LTYP:n Johtaja, tilapalvelut
Juha Määttä
050 5525 999
juha.maatta@lahtisbp.fi

 

 

 

 
Vipuvoimaa EU:ltaEuroopan Unioni Aluekehitysrahasto