PAIKALLISILLA TEOILLA ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄÄN
Toteuttaja:
Teknillisen korkeakoulun Lahden keskus
Projektin kesto:
1.1.2009 - 31.12.2011
Kustannusarvio:
900 000 €
Myönnetty rahoitus: (EU+valtio)
210 000 € vuodelle 2009
Projektin tavoite:
Hankkeen tavoitteena on selvittää ja sopia alueelliset konkreettiset keinot ilmastonmuutoksen hillintään. Hankkeessa tehdään Lahden seudullinen ilmasto-ohjelma 2009-2015, jonka tavoitteeseen ja toimiin hankkeen osapuolet sitoutuvat. Ilmasto-ohjelmassa keskitytään niihin ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin, jotka ovat kuntien päätäntävallassa. Lisäksi tuotetaan ajankohtaista tietoa ilmastonmuutokseen vaikuttavista kunnallisista toimista Päijät-Hämeen päättäjille, kuntalaisille ja yrityksille.
Toimenpiteet
Hankkeessa tunnistetaan toimet ja kohteet, joilla on vaikutusta ilmastonmuutoksen hillintään sekä selvitetään keinot vähentää ilmastovaikutusta. Eri keinojen vaikutus arvioidaan. Arvioinnin tueksi tehdään selvityksiä ja tutkimuksia. Tuloksista tiedotetaan sekä tehdään valistus- ja neuvontamateriaalia kaikille päijäthämäläisille. Hankkeen aikana järjestetään kolme seminaaria sekä tiedotetaan aktiivisesti.
Tulokset
1. Lahden seudullinen ilmasto-ohjelma 2009-2015 vuoden 2009 aikana.
2. Ilmasto-ohjelman seurantamenetelmä, jonka avulla arvioidaan tavoitteiden toteutumista asetetuissa puitteissa.
3. Tiedotus-, neuvonta- ja valistusmateriaali sekä työkalut materiaalin tehokkaaseen käyttöön.
4. Hankkeen esittelyaineisto yleiseen käyttöön.
5. Selvitys- ja tutkimustöiden raportit, diplomityöt, laskentatulokset.
6. Hankkeen www-sivut.
| Yhteystiedot: Ryhmäpäällikkö Susanna Simovaara 040-836 8616 susanna.simovaara(at)tkk.fi | ![]() | ![]() |


