MAANKÄYTÖN TEHOSTAMINEN YRITYSTEN JA ASUKKAIDEN NÄKÖKULMASTA
Toteuttaja:
Heinolan kaupunki
Projektin kesto:
2.2.2010-31.12.2010
Kustannusarvio:
340 000 €
Myönnetty rahoitus: (EU+valtio)
204 000 €
Projektin tavoite:
Valtioneuvosto nimesi 18.12.2008 Heinolan seutukunnan äkillisen rakennemuutoksen alueeksi. Heinolan seudun rakennemuutostyöryhmä on osaltaan hyväksynyt hankkeen osaksi hankekokonaisuutta, joka tähtää rakennemuutoksen aiheuttamien teollisten työpaikkojen menetysten vaikutusten lieventämiseen ja elinkeinorakenteen muuttamiseen. Korvaavia työpaikkoja voidaan tavoitella kaupan ja palveluiden sekä matkailun piiristä. Jotta alue koettaisiin houkuttelevana työ-, asiointi- ja asuinpaikkana, niin peruspalveluiden tulee olla kunnossa ja siellä tulee olla hyvä toimia ja mukava asua. "Heinolan kansallinen kaupunkipuisto"- nimitys on positiivinen imagotekijä. Kaupunkipuistoa kehitetään edelleen, koska kulttuuriympäristön merkitys alueiden vetovoimatekijänä tulee lisääntymään edelleen. Heinolan kehittäminen sen omista lähtökohdista ja vahvuuksista tukee myös Lahden kaupunkiseudun kehittymistä osana Helsingin metropolialuetta.
Projektin tavoitteena on tukea rakennemuutoksen edellyttämää uuden yritys- ja palvelutoiminnan syntymistä Heinolan maankäytön tehostamisen avulla. Tavoitteena on kehittää sijoittumismahdollisuuksia myös paljon tilaa vaativalle tai muutoin vaikeasti sijoitettavalle yritystoiminnalle. Kaupungin tavoitteena on kehittää nauhamaisen taajamarakenteen taloudellisuutta. Maankäyttöä kehitetään asukasnäkökulman kannalta kestävästi. Päämääränä on myös lisätä maankäytön suunnittelun yhteyttä kaupungin strategiseen suunnitteluun ja palveluverkkoon.
Alueellisesti Heinolan keskeisin kehittämis- ja työllistämispotentiaali liittyy Vierumäkeen. Erityisesti Suomen Urheiluopiston alueella palvelutarjonta on kasvaa voimakkaasti, mm. v. 2010 avataan uusi n. 190 huonetta käsittävä hotelli ravintola- ja wellness-palveluineen. Alueen kehittämistä haittaavat mm. riittävän ja monipuolisen asuinmahdollisuuksien tarjonta, raakamaan saanti yksityisiltä maanomistajilta asuintuotantoa ja palveluita varten sekä urheiluopiston alueen vesihuollon kapasiteetti. Projektin tuloksena laaditaan Vierumäen alueelle asuntotuotannon strategia, jonka avulla kaupunki, maanomistajat ja yritykset sitoutuvat pitkäjänteiseen yhteistyöhön asuntotuotannon ja maankäytön kehittämisessä.
Heinolan keskustassa on vielä hyvät kaupunkikeskuksen palvelut, mutta elinkeinorakenteen rakennemuutoksesta johtuva väestön ostovoiman väheneminen paikkakunnalla edellyttää korvaavan ostovoiman hakemista myös ohikulkevasta liikennevirrasta, uusista asukkaista ja asiakasryhmistä. Keskustan palveluyritysten vetovoimaa on lisättävä ja liiketoimintamahdollisuuksia parannettava, jotta ne voisivat kilpailla tasaveroisesti myös autoilevista asiakkaista. Kehittämistyöryhmän ja yrittäjien välisessä yhteistyössä on tullut esille mm. liikkeitten aukioloaikojen yhtenäistäminen, keskustan palveluiden markkinointi ja informaatiopalveluiden järjestäminen kesäajaksi torille. Hankkeen puitteissa voidaan luoda puitteet keskustan eri toimijoiden väliselle yhteistoiminnalle ja sen vakinaistamiselle.
| Yhteystiedot: Maankäyttöosaston osastopäällikkö, kaupunginarkkitehti Harri Kuivalainen harri.kuivalainen(at)heinola.fi, 03 8493240 | ![]() | ![]() |


