UUSI LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA
Päijät-Hämeessä on käynnistetty kesällä 2011 maakunnan kattavan liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen. Suunnitelman laatimista ohjaamaan on perustettu laajapohjainen ohjausryhmä. Suunnitelman rahoitukseen osallistuvat maakuntaliiton lisäksi Päijät-Hämeen kunnat, Uudenmaan ELY-keskus ja liikennevirasto. Liikennejärjestelmäsuunnitelman avulla edistetään eri asioiden saavutettavuutta sekä ihmisten ja yritysten toimintaedellytyksiä. Liikennejärjestelmän palvelutasoa tarkastellaan kokonaisuutena. Tavoitteena on myös vähentää liikenteestä aiheutuvia haittoja kuten päästöjä, onnettomuuksia ja kustannuksia. Liikennejärjestelmäsuunnitelma toteuttaa Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston asettamia maakuntasuunnitelman tavoitteita sujuvan arjen ja matalamman energiankulutuksen elämäntapojen edistämisestä. Maakuntavaltuuston hyväksymät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet ohjaavat myös suunnittelua. Päijät-Hämeen liitto laatii parhaillaan kokonaismaakuntakaavaa, joka vahvistuessaan korvaa nykyisen maakuntakaavan. Liikennejärjestelmäsuunnitelma laaditaan tiiviissä vuorovaikutuksessa maakuntakaavatyön kanssa. Maakuntakaavan ja liikennejärjestelmäsuunnitelman avulla sovitetaan yhteen maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinoelämän tarpeita. Samalla kannustetaan sellaiseen maankäytön ja palveluiden suunnitteluun, jolla vähennetään turhaa liikennettä ja liikenteen haittoja. Tarjouspyyntö Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelmasta Tarjouspyyntöön liittyvät kysymykset ja vastaukset Lisätietoja: | Maakuntahallituksen päätös liikennejärjestelmätyön käynnistämisestä Maakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päijät-Hämeen joukkoliikenne- Päijät-Hämeen Päijät-Hämeen ilmasto- ja Ilmasto- ja energiaohjelman taustaraporttiluonnos 2011 Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma 2008 Joukkoliikenteen valtakunnallinen palvelutasopäätös 20.12.2011 Joukkoliikenteen palvelutasopäätös, Uudenmaan ELY 21.12.2011 Uudenmaan ELY-keskuksen liikenneturvallisuussuunnitelman työohjelma |
