MAAKUNTASUUNNITELMA 2035
Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin suunnitelma maakunnan kehittämiseksi. Se pohjautuu sekä alueiden kehittämis- että maankäyttö- ja rakennuslakiin. Käytännössä maakuntasuunnitelma toteutuu joka neljäs vuosi tehtävän maakuntaohjelman ja vuosittain tehtävän toteuttamissuunnitelman kautta. Näiden lisäksi maakuntasuunnitelmaa toteutetaan maakuntakaavan välityksellä.
Päijät-Hämeen maakunnan strategiset valinnat perustuvat maakunnan kehittyvään asemaan ja kasvavaan rooliin Suomessa ja maailmalla. Aikaisemmat kehittämisen kärjet on valittu maakuntavaltuuston hyväksymässä maakuntasuunnitelmassa vuonna 2005.
Päijät-Hämeen tavoitteena on saavuttaa asema ja rooli, missä maakunnalla on määrittelemillään alueilla ja aloilla kansallista tai valtakunnan osan johtajuutta ja vastuuta.
Päijät-Hämeen liitto on käynnistänyt maakuntasuunnitelman tarkistamisen ja uudistamisen siten, että maakuntavaltuusto syyskaudella 2009 saa asian päätettäväksi.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS) pyydettiin kommentit 18.6.2008 mennessä. Tiivistelmä kommenteista on ladattavissa pdf-muodossa.
Maakuntasuunnitelman lähtökohdat 25.3.2009
Lähtökohdista saatu palaute 20.5.2009
PÄIJÄT-HÄME 2035 Maakuntasuunnitelma, maakuntavaltuusto 7.12.2009
PÄIJÄT-HÄME 2035, Maakuntasuunnitelma (painettu julkaisu)
Yhteystiedot:
Päijät-Hämeen liitto PL 50 (käyntiosoite Hämeenkatu 9)
15111 Lahti
Vaihde 03 8719 40
Internet http://www.paijat-hame.fi
Sähköpostit etunimi.sukunimi@paijat-hame.fi
Kehittämisjohtaja Jaana Simola, 03 871 9420
Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen, 040 531 7628
Lisätiedot ja valmistelu:
Aluekehityspäällikkö Juha Hertsi, 044 371 9442
Suunnittelusihteeri Asta Kortesaari, 03 871 9419
