ETUSIVU     TIETOA KUNNISTA     KOKOUKSET     ESISELVITYS     TYÖRYHMÄT     KESKUSTELU

 


KUNTAJAKOSELVITYS VALMISTUI 1.6.2010

- valtuustot tekivät päätöksensä 13.9.2010


UUTTA KUNTAA EI SYNTYNYT PÄIJÄT-HÄMEESEEN

Selvittäjä Osmo Soininvaara sai valmiiksi yhdeksän kunnan yhdistymissopimuksen 1.6.2010. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osuudesta vastasi Markku Lehto.
Kunnanvaltuustot päättivät 13.9.2010, lähtevätkö ne mukaan uuteen kuntaan.

Valtuustot päättivät Lahtea lukuun ottamatta, ettei uuden kunnan aika ollut vielä kypsä.
Yhteistyö Päijät-Hämeen alueella jatkuu tulevaisuudessakin.


SELVITYKSEN ASIAKIRJAT:

Kuntajakoselvittäjän ehdotus

Yhdistymissopimus

Poliittinen sopimus

Selvitysosat

AudiaPro:
UusiKunta-talousennusteet

NetEffect:
Selvityskuntien taseanalyysi

UusiKunta -esite


Ilkka Viljanen: Yhteistyö on edelleen maakunnan etu

Lahden seudun kuntajakoselvitys saavutti yhden kulminaatiopisteen, kun yhdeksän kunnan valtuustot ottivat tehtyyn esitykseen kantaa.

 

 

 

Selvityksestä jätetyt huomautukset
Kuulemistilaisuudet, kesäkuu 2010
Usein kysyttyä UusiKunta-selvityksestä
Hankkeen aikataulu selvityksen valmistuttua

TIEDOTTEET

14.9.2010: Uutta kuntaa ei syntynyt - yhteistyö jatkuu
13.9.2010: Kuntaliitos äänestettiin nurin
8.9.2010: Soininvaara Kunta.tv:n haastattelussa
6.9.2010: Lahti ja Nastola kannattavat yhä kuntaliitosta
3.9.2010: Neljän kunnan johtajat esittävät liitoksen hyväksymistä
30.8.2010: Viiden kunnan mielipidekyselyjen ja kansanäänestyksen tulokset julkaistu
2.8.2010: Komonen ja Rahkonen ottavat kantaa kuntaliitokseen
7.6.2010: Kuntajakoselvityksestä esite joka kotiin
2.6.2010: Uusi kunta ei muuttaisi nuorten identiteettiä
1.6.2010: Soininvaara ehdottaa yhdeksän kunnan liitosta Päijät-Hämeeseen