Tehtävät :: Yhteistyö ja edunvalvonta :: Päijät-Hämeen kuntayhteistyö :: UusiKunta -selvitys 2010 :: Blogit :: Jarkko Fågel: Hukkaako Päijät-Häme mahdollisuutensa kehittyä?

Jarkko Fågel: Hukkaako Päijät-Häme mahdollisuutensa kehittyä?

Nyt käynnissä olevissa kuntalaisten kuulemistilaisuuksissa näkyy ja kuuluu kuntalaisten muutosvastaisuus, mutta onko peruskuntalaisten tietämys kuntajaon muuttamisen syistä sillä tasolla, että he tietävät, mitä vastustavat?
 
Joissain kunnissa päättäjätkin olivat lyöneet kantansa lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään riviä yhdistymissopimusta oli kirjoitettu. Tämä toi neuvotteluihin oman vaivautuneen ilmapiirinsä, onhan meillä jokaisella toki oikeus mielipiteeseensä, mutta silti.
Kuntien asenne ja äänestyskäyttäytyminen tulevat vaikuttamaan nyt ja jatkossa myös naapureihin, niinpä olisi toivonut kaikkien olevan mukana avoimin mielin ja rakentamassa jotain uutta. Antaa sitten valtuuston ratkaista onko neuvotteluissa onnistuttu.
 
Hartolan tilaisuuksissa vallalla olleen käsityksen mukaan liittyminen poistaisi lähes kaikki palvelut ja itsenäisenä pysyminen taas turvaisi nykyisentasoiset palvelut, näin yksioikoisesta asiasta ei tietenkään ole kysymys. Uuden kunnan velvollisuus kohdella kuntalaisiaan tasapuolisesti ei voi tarkoittaa sitä, että hartolalainen joutuisi asioimaan Lahdessa saadakseen lopputarkastuksen mökilleen tai päivähoitopaikan lapselleen, nämähän ovat selkeästi lähipalveluita.
 
Luotan perustettavan kunnan siis kohtelevan kuntalaisiaan samanarvoisina asuivat he sitten Hartolan tai Padasjoen kylissä tahi Lahden keskustassa. Luotan myös nyt luotavan paikallisdemokratiamallin toteuttavan kaupunginosien asukkaiden tahtoa, jos tälle uudelle ajattelulle vain suodaan mahdollisuus.
 
Kiivaimmilta vastustajilta olisi myös odottanut jotain konkreettisempia laskelmia tai selvitystä siitä miten soster-menojen kasvun ja verotulojen laskun aiheuttama epäsuhta ratkaistaan. Se että ”jotain pitää tehdä” ei tuo valitettavasti euroja kassaan.
 
Mutta realisti tässäkin asiassa pitää olla. Vaikka liitos tapahtuisikin yhdeksän kunnan kesken, eivät hyödyt näy heti, eivätkä vielä välttämättä seuraavalla valtuustokaudellakaan. Vie aikansa ennen kuin toiminnot löytävät uomansa ja nähdään tarkemmin, missä voidaan tehostaa - muutos tarvitsee aikaa. Eläköityminen hoitaa sen, ettei henkilöstöä tarvitse vähentää, ennemminkin huolta tulisi kantaa niin uudessa kuin vanhoissakin kunnissa siitä, mistä jatkossa löydetään työntekijöitä.
Meidän kuntapäättäjien tulisikin niin tätä kuin muitakin päätöksiä tehdessään aina muistaa ettemme tee päätöksiä itseämme vaan lapsiamme varten, eli nyt jos koskaan tarvitaan kaukonäköisyyttä maakuntamme kehittymisen puolesta.
 
Lainaan tähän Hartolan keskustelutilaisuudessa valtuutettu Sirpa Tilanderin aplodit saanutta puheenvuoroa: "Minä ajattelen päätöstä tehdessäni lapsiani, sitä millainen on heidän tulevaisuutensa tällä alueella, onko 10-20 vuoden kuluttua täällä tarjota heille mitään. Jos liitos syntyy, ei se näy tavallisen kuntalaisen arjessa alussa mitenkään, mutta alueen kilpailukyvyn lisääminen tuo vuosien kuluessa vahvuutta ja vetovoimaa lisää."
 
Näin jos kaikki ajattelisivatkin, olisi niin kunnan kuin maakunnankin kehittäminen paljon helpompaa ja pitkäjänteisempää. Paljon kuulimme myös vastustavia ja etenkin epäileviä kannanottoja. Onko asian tiedottamisessa parantamisen varaa, koska kuulijakunnan keski-ikä huomioiden on oletettavaa etteivät www.uusikunta.fi sivut tavoittaneet kaikkia.
Alueen paikallismedia on ottanut mielestäni myös sangen yksipuolisen asenteen uuteen kuntaan, eikä ole keskittynyt niinkään tiedon jakamiseen vaan mielipiteiden viljelemiseen, toisin kuin olisi olettanut.
 
Syyskuussa, sitten Hartolan markkinoiden jälkeen, näemme vihdoin mitä valtuustot päättävät. Paljon ehtii vielä sattua ja tapahtua tässäkin asiassa ennen sitä.
 
Nyt hyvää kesää kaikille!

Jarkko Fågel | 16.06.2010 kello 16:47
Kirjoittaja on Hartolan valtuuston puheenjohtaja ja UusiKunta-johtoryhmän jäsen.

14 kommenttia aiheelle "Jarkko Fågel: Hukkaako Päijät-Häme mahdollisuutensa kehittyä?"

Matti Tanskanen:

16.06.2010 kello 22:06

Rohkea veto olen kanssasi täysin sammaa mieltä.
jatketaan taistelua Uuden Kunnan puolesta tsemppiä!!!

Sari:

17.06.2010 kello 08:40

Hyvää kesää kaikille ja toivottavasti valtuustossa löytyy ammattitaitoa ja tietoa jotta teette oikean ratkaisun

Raimo:

17.06.2010 kello 10:51

Aika paljon ratkaisee se, kuinka Heinola suhtautuu asiaan. Tiedän, että ilman maarajaakin voi liitos selvitysmiehen esityksestä syntyä, mutta se ei tule ainakaan toimimaan. Alueen tulee olla yhtenäinen - enklaavina olo ei tuo kaipaamaanne autuutta. Vahingollista on myöskin se, että osa päättäjistä löi kantansa lukkoon liitoksen puolesta - ilman, että sopimus oli valmis. Olisiko kannattajienkin kannattanut odottaa. Mutta on päätös mikä tahaan, niin arvostelua riittää.

Niin:

17.06.2010 kello 13:17

Mikähän siinäkin on, että vain myönteinen kanta kuntaliitokseen on ainoa tie johonkin uuteen. Kielteinen kanta hähdään peikkona ja ajautumisena taantumuksen tielle. Jos kaikki veisaisivat vain kuntaliitosten autuutta, niin mitään neuvotteluja ei tarvittaisi. Istutaan yhteen ja luodaan se uusi kunta. Ei kuntaliitoksesta synny kunnon keskustelua, jos kaikki vain myötäilevät. Koska kunta koostuu kuntalaisista olisi mielestäni tärkentä, että keskustelua käytäisiin monipuolisesti.

On esitetty väitteitä siitä, että kuntalaisten mielipiteitä ei kannata kuulla, koska he eivät ymmärrä tarpeeksi asioita. Päätöksen kuntaliitoksesta tekee kuitenkin kuntien valtuustot. Siellä valtuustossa istuu väkeä, joka on sitä samaa "kuntalaisväkeä" kuin me muutkin kuntalaiset. En usko, että he ovat yhtään sen paremmin selvillä asioista, joiden perustella uusi kunta tulee menestymään paremmin kuin vanhat.

Lehdessä oli artikkeli, jossa erään kunnan asukas oli löytänyt virheen laskelmista, joiden perustella uuden kunnan taloutta ennustettin. Tämänkaltaisia virheitä voi tapahtua kenelle tahansa, eikä siinä mitään. Samalla kuitenkin paljastuu se, että laskelma voi pitää paikkansa vain toteutuneiden kulujen osalta. Tulevaisuuden ennustaminen olemassolevien lukujen perusteella on kuitenkin yhtä väärin kuin kuin em. havaittu laskuvirhe.

Jos halutaan uusi uljas kunta, niin minusta tavoitteeksi pitää laittaa vain ja ainoastaan se, että perustettavan kunnan kunnallisveroprosentti on 15-17 seuraavat 10-15 vuotta. Tällainen tavoitteenasettelu pakottaisi todella miettimään miksi uusi kunta pitäisi luoda ja millä toimenpiteillä tavoite saavutetaan ja pystytään pitämään.

Rexa:

17.06.2010 kello 13:56

Mikäli Lahden seutu näivettyy, kaikki seudun kunnat näivettyvät. Mikäli Lahden seutu menestyy, kaikki kunnat menestyvät. Keskinäinen kilpailumme hyödyttää tulevaisuudessa vain naapureitamme. Mikäli kuntien rajat määriteltäisiin tänään, ne poikkeaisivat huomattavasti nykyisistä, varsinkin Lahden lähiympäristössä. Syy: olisi järkevää tehdä työssäkäynnin, asioimisen, harrastamisen ja hallinnon kannalta mahdollisimman toiminnallinen kokonaisuus.
En mitenkään voi päättäjänä jättää huomioimatta niitä lapsiimme ja lapsenlapsiimme vaikuttavia ennusteita, joita olen saanut kuulla ja lukea lukuisilta eri asiantuntijoilta. Tulevaisuus ei voi olla nykyinen. Tapamme toimia ja tehdä yhteistyötä ei ole nytkään hallinnollisesti, taloudellisesti tai tasapuolisten palvelujen kannalta lainkaan hyvä!
Uusi kunta on mahdollisuus, jonka onnistuminen riippuu luottamuksesta toisiimme ja kyvystämme toimia pitkäjänteisesti muutoksen saattamisessa eteenpäin. Ennalleen jääminen on yhdistymistä suurempi riski ja tosiasioiden peittämistä. Yhteistyön "hässäkkä" on käyty mielestäni tällä sapluunalla loppuun!

Uuno Huuli:

19.06.2010 kello 20:16

Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.
Joitakin laskelmia voidaan toki tehdä eivätkä pienet virheet laskelmissa muuta suurta suuntaa miksikään. Väki vanhenee Päijät-Hämeessä muuta maata nopeammin ja toimenpiteitä kilpailukyvyn kohentamiseksi tarvitaan. Yhtenä vaihtoehtona esitetään,että muodostetaan uusi suuri kaupunki, joka painii samassa sarjassa - siis liigassa eikä maakuntasarjassa - Turun, Tampereen ja Oulun kanssa. Pitää esittää kysymys haluammeko olla samassa joukossa edellä mainittujen kaupunkien vai mieluummin Mikkelin, Kuopion ja Kouvolan kanssa -sinänsä mukavia kaupunkeja kaikki.
Kysymys on siis vain siitä, muodostammeko itsellemme Päijät-Hämeessä riittävän leveät hartiat, jotta pärjäämme kansallisessa ja kansainvälisessä kilpailussa vai jäämmekö tuleen makaamaan ja odottamaan noutajaa.
Entiseen ei ole paluuta, nykyisyys ei jatku. Päätöksiä ei voi tehdä eilen eikä huomenna, ne pitää tehdä tänään.
Kuntajakoselvittäjän ehdotus tarjoaa mukana oleville Päijät-Hämeen kunnille sellaiset tulevaisuuden mahdollisuudet, että olisi vastuutonta olla tarttumatta niihin.
Paikallisdemokratiamalli säilyttää pienissä kunnissa käytännössä nykyisen päätösvallan, suurten sektoreiden asiat hoidetaan isoissa kokonaisuuksissa niin kuin nykyäänkin.
Ainoat velanmaksuun kykenevät kunnat ovat Lahti, Heinola, Padasjoki ja Hämeenkoski. Muut elävät kädestä suuhun ja omaisuuden käyvät arvotkin ovat kyseenalaisia - mikä lienee vaikkapa nykyisten kunnantalojen ihan oikea markkina-arvo.
Liikenteessä peruutuspeili - oikeammin taustapeili - on paikallaan, mutta nyt pitää katsoa muutama kymmenen vuotta eteenpäin ja tehdä rohkeita ratkaisuja lasten ja lastenlasten tulevaisuuden hyväksi.
Miten monta kertaa muuten kävit kunnantalossa viime vuonna?

puu:

19.06.2010 kello 20:22

En mitenkään voi olla ajattelematta mitä muutaman kymmenen vuoden kuluttua voisi olla. Voisi olla myös hyvin toimeen tulevia kuntia jotka eivät ole vain "kaupungin" lähiöitä. Kyse on vain eri kuntien antamista mahdollisuuksista asukkailleen. Kaikki kunnat haluavat lisää asukkaita ja veronmaksajia. Toiset onnistuvat paremmin kuin toiset. Kaikilla on kova yritys. Yhdenkään kunnan joka olettaa pärjäävänsä myös tulevaisuudessa ei kannata lähteä tuollaiseen yhdistymiseen koska joutuu kaikissa tapauksissa maksumieheksi.
Onko tämä tarkoituksella tehty näin hankalaksi tämä kirjoittaminen kun ei näe omaa tekstiään kun se menee yli tietyn merkkimäärän.
En voi mitenkään asukkaana olla ajattelematta kuinka täältä Asikkalasta maksan muiden palveluja jotka asuvat lähempänä keskustaa. Lahti menestyy kun sillä on lähistöllä kuntia joista tulee työntekijöitä yrityksiinsä. Ei ole huono asia jos niistä kunnista löytyy kilpailua. Se parantaa palveluja.
Kunnat ovat asukkaita varten eivätkä asukkaat kuntia varten.

Grr:

21.06.2010 kello 09:25

Puu:
En voinut olla hieman naurahtamatta tälle väitteelle. Te siis Asikkalassa pelkäätte maksavanne Lahden palvelut? Eiköhän se asia kuitenkin ole toisin päin. Liitoksen myötä Lahtelaiset maksavat syrjäkulmien palvelut.

Sitäpaitsi kaikkien, jotka perustelevat liitosta suuntaan tai toiseen talouden argumentein, pitäisi kysyä itseltään ja etsiä vastaus seuraavaan:
Mitä raha on?

Vastaus: Velkaa, sopimus. Se ei ole mitään konkreettista. 99% rahasta on digitaalista informaatiota pankkien tietokoneilla. Se ei koskaan lopu kesken. Sitä luodaan aina lisää kun joku ottaa velkaa.
Eiköhän se raha ole ihmistä varten eikä ihminen rahaa varten.

Eerik:

23.06.2010 kello 23:45

Kunhan lopetetaan kehuskelu 180 tuhannen ihmisen kaupungista. Uusikunnan alue on 4 500 neliökilometriä. On kuulkaa aika harvaanasuttu kaupunki. Täällä pitäisi olla 10 miljoonaa asukasta näillä 4500 neliökilometrin alueella, niin sitten voitaisiin puhua kaupungista ja kaupunkiasumisen eduista.

heikki leisti:

01.07.2010 kello 06:00

Ei kuntaliitokselle.Hartola selviää kyllä.

veijo:

05.07.2010 kello 20:17

Hartola ei kuulu pakettiin koska liitos Lahteen on älytön. Hartolan pitää etsiä kumppanit lähempää ja liittyä siellä pikkukuntien kanssa. Hartolaa ei tarvita tässä liitoksessa jos sellainen edes syntyy...

heikki leisti:

19.07.2010 kello 20:45

Olen suurkuntaliitosta vastaan.Nyt on aika keksiä uudenlaisia yhteistyökuvioita muiden lähikuntien kanssa.Hartolan tulee irrottautua Sote-piiristä tuosta kankeasta ja toimimattomasta järjestelmästä se tulee meille kalliimmaksi kuin uskotellaan.Nyt löytyneet uudet todisteet laskelmien virheellisyydestä paljastavat mikä kusetus on meneillään liian kireässä aikataulussa yritetään runnoa moinen torso läpi.äänestän ei sillä en petä äänestäjiäni.Toivon että äänestys tulisi jakamaan ihmisiä vuohiin ja lampaisiin.Palakoon vaakunamme sivistyksen soihtumme nyt ja aina.

Öhöm:

04.08.2010 kello 12:46

Hyvin arvostettavia ovat ne luottamushenkilöt, jotka valtuustosta putoamisenkin uhalla rohkenevat ottaa tulevaisuuden uhkakuvat vakavasti, niistä mainita ja puoltaa kipeääkin ratkaisua niiden korjaamiseksi. Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon kuntaliitoksia vastustavien päättäjien motiivina on pelko ihanan, mieltä ylentävän aseman menettämisestä.

e.i:

11.08.2010 kello 18:18

Eerik puhuu asiaa! Mikä se sellainen kaupunki on, jonka asukastiheys on jtn 40as./km2?