Tehtävät :: Yhteistyö ja edunvalvonta :: Päijät-Hämeen kuntayhteistyö :: UusiKunta -selvitys 2010 :: Tiedotteet :: 2.6.2010: Uusi kunta ei muuttaisi nuorten identiteettiä

Uusi kunta ei muuttaisi nuorten identiteettiä

Lahti 2.6.2010

Valtaosa nuorista kokisi itsensä edelleen nykyisten kuntiensa asukkaiksi, vaikka iso kuntaliitos Päijät-Hämeessä syntyisikin. Tämä kävi ilmi Lahdessa yhdeksän kunnan nuorille järjestetyssä kuulemistilaisuudessa. Tilaisuuteen oli kutsuttu kuntien nuorisovaltuustot sekä yläkoulujen ja lukioiden oppilaskuntien hallitukset. Paikalla oli yhteensä noin 80 nuorta.

Enemmistö paikalla olleista nuorista ei uskonut kaikkien yhdeksän kunnan valtuuston olevan liitoksen kannalla. Kuntien yhdistymiseen suppeammalla joukolla uskottiin kuitenkin vahvasti. Jos paikalla olleet nuoret taas olisivat itse päättämään asiasta, harva äänestäisi kuntaliitoksen puolesta.

Selvittäjä Osmo Soininvaara painotti puheenvuorossaan, että yhdistymisen tavoitteena on tehdä uudesta kunnasta parempi ja houkuttelevampi paikka asua. Erityisesti nuorten haluttaisiin jäävän seudulle asumaan opiskelujen jälkeen. Äänestyksen perusteella vain noin puolet läsnäolijoista haluaisi asua täällä jatkossakin.

Huolta kuntaliitos tuntuu herättävän nuorissa erityisesti lähipalveluiden säilymisen osalta. Suuri osa nuorista ilmoitti äänestyksessä, että pelkää lähipalveluiden, kuten koulun tai terveysaseman, siirtyvän liitoksen myötä kauemmas. Kuntaliitosselvittäjä Osmo Soininvaara kuitenkin vakuutti, että kuntien välinen yhdistymissopimus takaa sen, että lähipalvelut säilyvät.

Nuoret kyselivät selvittäjältä myös uuden kunnan hallinnosta ja siitä kuinka entiset kunnat olisivat valtuustossa edustettuina. Soininvaaran mukaan muissa liitoksissa on käynyt niin, että entiset pienemmän kunnat saavat suhteessa enemmän valtuutettuja kuin keskustan alue. Aluelautakunnat taas vastaavat paikallisesta päätöksenteosta. Ne myös kertovat valtuustolle, miten asiat ovat esimerkiksi Padasjoen alueella.

Nuorilta kysyttiin myös, kuinka nuorisovaltuustojen toiminta tulisi uudessa kunnassa järjestää. Valtaosa paikalla olleista nuorista oli sitä mieltä, että nykyisten kuntien alueella toimivien nuorisovaltuustojen toiminnan tulisi jatkua entisellään myös uudessa kunnassa.

Lisätietoja:
selvittäjä Osmo Soininvaara, puh. 045 121 4559
toimintayksikön päällikkö Petteri Peltonen, Lahden nuorisopalvelut, puh. 050 559 4123
tiedottaja Sini Saares, puh. 050 398 5628

 

Äänestyskysymykset

Mitä vaihtoehtoa kannatat nuorisovaltuustotoiminnaksi?

A) Suurkunnan yhteinen vaikuttaja-ryhmä, edustajat lähetetään alueilta (4 ääntä)
B) Omat nuorisovaltuustot entisten kuntien alueilla (selkeä voitto, 50 ääntä)

Voisiko toimiva Aloitekanava.fi-sivusto korvata alueellisten nuoriso-valtuustojen toiminnan?

KYLLÄ (2)
EI (selkeä voitto 57)

Luuletko, että uudessa kunnassa lähipalvelut, kuten koulu ja terveys-palvelut, siirtyvät kauemmas asuin-paikastasi?


KYLLÄ (selkeä voitto 39)
EI (15)

Kokisitko itsesi edelleen oman nykyisen kuntasi asukkaaksi, vaikka kuntaliitos syntyisi?


KYLLÄ (selkeä voitto 41)
EI (16)

Uskotko, että isompi kunta pystyisi pitämään veroprosentin alhaisena?


KYLLÄ (28)
EI (19)

Haluaisitko koulun ja opiskelujen jälkeen asua Lahden seudulla?

KYLLÄ (22)
EI (23)

Uskotko, että yhdeksän kunnan valtuustot päättävät syyskuussa yhdistää kunnat?

KYLLÄ (13)
EI (selkeä voitto 38)

Jos kaikki yhdeksän kuntaa eivät lähde syksyllä mukaan, uskotko, että syntyy suppeampi kuntaliitos?

KYLLÄ (selkeä voitto 36)
EI (14)

Jos sinä saisit päättää, syntyisikö kuntaliitos?

KYLLÄ (8)
EI (selkeä voitto 47)

Äänimäärät on laskettu suuntaa-antavasti tilaisuudessa otetuista valokuvista.