
VellamoMenu -ravintoloilla on oikeus käyttää Taste of Finland Province -ravintolatunnusta, jonka käyttöoikeuden myöntää Ruokatieto Yhdistys ry.
Ruokatieto Yhdistyksen sivuille

Päijät-Hämeen maakunta sai oman vaakunansa vuonna 1997. Vaakunassa on kuvattuna uhkea kalanpyrstöinen nainen, Vellamo.
Vaakunan heraldiset tunnukset viittaavat kahteen päijäthämäläiseen luonnon- elementtiin, maakuntaa halkovaan Päijänteeseen eli veteen ja toisaalta poimuileviin pitkiin harjuihin. Vellamolla on oikeassa kädessään käki. Se viittaa seudun karjalaisväestöön ja sen entisen kotikunnaitten kaihoja kukkuvaan tunnuslintuun.
Vellamo tunnuksen käyttöä valvoo Päijät-Hämeen liitto, joka myöntää maakuntatunnuksen käyttöoikeuksia.
Liiton sivuille
Kuva: Aromi / Eero Lehtinen
![]()
VellamoMenun tiedotus- ja kutsuvierastilaisuus 9.2.2011
Jo perinteeksi muodostunut VellamoMenun tiedotus- ja kutsuvierastilaisuus pidettiin tänä vuonna Asikkalan Lehmonkärjessä.
Tilaisuuksien tarkoitus on tavoittaa asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, järjestettävät tilaisuudet edistävät menun myyntiä ja markkinointia.
VellamoMenu on saanut erinomaisen vastaanoton niin ravintoloiden kuin asiakkaidenkin keskuudessa.
Lue lisää

VellamoMenun tiedotus- ja kutsuvierastilaisuudessa 17.2.2010 oli tarjolla
monenlaisia herkullisia makuelämyksiä vieraiden maisteltavina.
Kuva: Marjatta Hinkkala
