SYYSKUU 1/2006
   
   
   
   
   
 
PÄIJÄT-HÄMEEN PALVELURAKENNEUUDISTUSPROJEKTI
 
Tämä Newsletter esittelee Päijät-Hämeen Palvelurakenneuudistus -projektin etenemistä ja siinä toteutettavia toimenpiteitä ja tapahtumia, joissa projekti on mukana. Projekti kestää vuoden 2008 loppuun. Newsletter ilmestyy neljästi vuodessa.
KUNTA- JA PALVELURAKENNEUUDISTUS PÄIJÄT-HÄMEESSÄ
Päijät-Hämeen palvelurakenneuudistus -projekti käynnistyi toukokuussa 2006, kun sekä maakuntahallitus että seutuhallitus päättivät yhteisen projektin asettamisesta toteuttamaan valtakunnallisen Kunta- ja palvelurakenneuudistus-hankkeen aluevaiheen tuloksina kirjattuja kehittämisehdotuksia.
Lue lisää>>

LAKI KUNTA- JA PALVELURAKENNEUUDISTUKSESTA
Lokakuussa 2006 annetaan Eduskunnalle esitys laiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Esityksessä esitettyjen toimenpiteiden tavoitteena on uudistaa kuntarakennetta ja palveluiden järjestämistä siten, että palveluiden järjestäminen ja tuottaminen voidaan turvata myös tulevaisuudessa.

Lue lisää>>

SEUTUKOKEILUALUEEN LAAJENTAMINEN
Seutuvaltuuston kesäkuussa 2006 tekemän päätöksen mukaan palveluiden yhtenäistämiseen ja yhteensopivuuden lisäämiseen kunta- ja palvelurakenneuudistuksenkin osalta päästään, kun kaikkia eri palvelusektoreita kattava ja palvelurakenneuudistukseen tähtäävä selvitystyö etenee joustavasti ja ripeällä aikataululla.

Lue lisää>>
HOLLOLALLE, LAHDELLE JA NASTOLALLE PERUSTETTIIN YHTEINEN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Lahden kaupunkiseudun ympäristöyhteistyötä on valmisteltu vuodesta 2003 lähtien Lahden kaupunkiseudun seutuhallinnon toimesta. Yhteistyö käynnistyi 1.7.2006, kun Hollolan, Lahden ja Nastolan ympäristönsuojelun viranhaltijaorganisaatiot yhdistettiin uuteen Lahden seudun ympäristöpalvelut yksikköön.
Lue lisää>>
PÄIJÄT-HÄMÄLÄINEN WELLAMO-OPISTO
Lahden kaupunkiseudun seutuhallinnon toimesta on valmisteltu seudullisen kansalaisopiston perustamista 1.1.2007 alkaen. Perustamissopimuksen mukaisesti Hollolan alueopisto, Lahden työväenopisto, Nastolan kansalaisopisto ja Orimattilan kansalaisopisto yhdistetään yhdeksi Wellamo-opisto -nimiseksi vapaan sivistystyön organisaatioksi.
Lue lisää>>
SÄHKÖISEN ASIOINNIN PALVELUALUSTA
Kuntien sähköisen asioinnin palvelualusta -hankkeessa määritellään ja toteutetaan kuntien yhteiseen käyttöön soveltuva sähköisen alustaratkaisun järjestelmä- ja sovellusarkkitehtuuri. Samalla tuetaan julkisen palvelutuotannon innovatiivista kehittämistä ja tehostetaan julkista palvelutuotantoa teknologian hyödyntämisen avulla sekä parannetaan julkisten palvelujen saavutettavuutta tarjoamalla niitä sähköisten kanavien kautta.
Lue lisää>>
MAAKUNNALLISEN AIKUISKOULUTUKSEN SUUNNITTELU- JA KEHITTÄMISKESKUS (MASU)
Päijät-Hämeen koulutusverkko on kattava ja monipuolinen, ja koulutusta voidaan toteuttaa nopeasti ja joustavasti muuttuvissa työelämän tarpeissa. Maakunnan heikkoutena on kuitenkin ollut se, että alueen väestön koulutustaso on Suomen mittakaavassa keskimääräistä matalampi ja peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttuu isolta osalta aikuisväestöä.
Lue lisää>>
POKSE
Päijät-Hämeen palvelurakenneuudistus -projektin yhtenä etenemistienä sivistystoimen kokonaisuuden sisällä on toteutettu perus- ja erityisopetuksen kehittämishanketta, jota kutsutaan nimellä POKSE.
Lue lisää>>
HEIMO-HYVINVOINTIPIIRI
Päijät-Hämeen HEIMO-HYVINVOINTIPIIRI on valtakunnallinen pilotti, jolla haetaan tiukkenevassa kuntataloudessa uutta palvelujen järjestämistapaa. Hankkeen sisällä esitetään Päijät-Hämeen ratkaisu uuden puitelain edellyttämäksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämismalliksi.
Lue lisää>>
KUNTAKLUSTERISELVITYS
Päijät-Hämeen palveluklusterin kehittämishankkeessa selkeytetään Kuntien palvelurakenneselvityksessä (GARMI -ryhmän tutkimus, 2004) esiin nostettua ajatusta kuntaklusterin toteuttamisesta Päijät-Hämeessä.
Lue lisää>>
TAPAHTUMAT
Lue lisää>>
 


PÄIJÄT-HÄMEEN
LIITTO
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
Jaana Simola, 0400 764 793, jaana.simola@paijat-hame.fi,
www.paijat-hame.fi

LAHDEN KAUPUNKISEUDUN SEUTUHALLINTO
José Valanta, (03) 8114 228, jose.valanta@lahdenseutu.net, www.lahdenseutu.net

LAHDEN KAUPUNKISEUDUN SEUTUHALLINTO