|
Ammatillinen aikuiskoulutus -ohjausryhmä
Nykytila
Ammatillinen aikuiskoulutus Päijät-Hämeessä
on keskittynyt muutamalle koulutuksen järjestäjälle.
Päijät-Hämeen aikuiskoulutuksen alueellisen
toimenpideohjelman (ESLH 3/2005) tulosten mukaan maakunnan
koulutusverkko on kattava ja monipuolinen, ja koulutusta
voidaan toteuttaa nopeasti ja joustavasti muuttuvissa
työelämän tarpeissa. Aikuisille tarjottua
tutkintotavoitteista koulutusta järjestetään
Päijät-Hämeessä kattavasti ja
monimuotoisesti. Päijät-Hämeen heikkoutena
on kuitenkin ollut se, ettei ole olemassa keskitettyä
tietoa kunkin koulutuksen järjestäjän
koulutustarjonnasta. Alueellinen aikuiskoulutusyhteistyö
on ollut puutteellista eikä toimijoilla ole ollut
yhteistä strategiaa.
Tavoite
Hankkeen päätavoitteena on kehittää
alueellinen aikuiskoulutuksen strategia ja maakunnallisen
aikuiskoulutuksen suunnittelu- ja kehittämiskeskuksen
malli, jolla kyetään koordinoimaan koulutusorganisaatioille
kuuluvaa työelämän kehittämis-
ja palvelutehtävää yhdistämällä
eri aikuiskoulutustoimijoiden voimavaroja ja ammatillista
osaamista.
Hankkeen tavoitteena on myös edistää
aikuiskoulutusopiskelijoiden mahdollisuutta liikkua
työmarkkinoilla, kohottaa ammatillista osaamistaan,
luoda uusia mahdollisuuksia tutkintoon tähtäävään
koulutukseen osallistumiseen ja eläkkeelle siirtymisen
myöhentämiseen. Pitkän aikavälin
tavoitteena on maakunnallisen koulutustason ja työllisyysasteen
nostaminen. Kohderyhmänä ovat aikuiskoulutuksen
eri toimijat sekä aikuiskoulutuksen opettajat,
kouluttajat ja opiskelijat.
Toteutus
Toteutetaan alueen aikuiskoulutustoimijoiden keskinäinen
yhteistyöfoorumi, jossa järjestetään
yhteisiä tapaamisia ja seminaareja. Yhteistyö-
ja kehittämistyöryhmissä etsitään
keinoja aikuiskoulutuksen viestinnän ja markkinoinnin
vahvistamiseksi, ohjauksen parantamiseksi ja tehdään
tiivistä yhteistyötä ennakointia koordinoivan
Päijät-Hämeen ennakointiverkoston kanssa.
Tavoitteena on konkreettisen, reaaliaikaisen tiedon
tuottaminen aikuiskoulutuksen suunnittelun ja toteuttamisen
tueksi.
Tuotteet
Maakunnan kaikkien koulutusasteiden aikuiskoulutusta
(vapaa sivistystyö, yleissivistävä
koulutus, ohjaava ja valmentava koulutus, aikuisten
ammatillinen koulutus ja aikuisten korkeakouluopinnot)
koskevat tiedot pyritään kokoamaan tieto-
ja viestintätekniikkaa käyttäen yhteen
siten, että ne ovat vaivattomasti kaikkien tahojen
saataville. Tietoa voivat hyödyntää
työelämän organisaatiot, yksittäiset
kansalaiset, koulutusta tuottavat tahot ja poliittiset
päättäjät. Samalla kehitetään
aikuisten ohjaus- ja neuvontapalveluja. Hankkeessa
kehitetään myös väyläopintoja
ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen toimintamalleja.
Hankkeen aikana vahvistetaan toimijoiden yhteistyötä
siten, että hankkeen päättyessä
on syntynyt pysyvä maakunnallinen ohjausryhmä
aikuiskoulutuksen koordinoimiseksi.
Tulokset ja vaikutukset
Hankkeessa maakunnallisen aikuiskoulutuksen toimijat
tekevät tiivistä strategista yhteistyötä
sekä kokoavat yhteen ja hyödyntävät
olemassa olevia hyviä käytäntöjä.
Tämän hankkeen päätavoitteena
on kehittää alueellinen aikuiskoulutuksen
strategia ja maakunnallisen aikuiskoulutuksen suunnittelu-
ja kehittämiskeskuksen malli. Projekti pyrkii
tuottamaan pitkäaikaisia vaikutuksia aikuiskoulutuksen
kehittämisessä luomalla yhteistä strategiaa
yrityksien kanssa hyvässä ja monipuolisessa
vuorovaikutuksessa. Strategiatyön perustana on
maakuntastrategia.
Kokoonpano
Senja Jouttimäki, kehittämispäällikkö,
Lahden yliopistokeskus
Pirkko Marjavaara, rehtori, Heinolan kansalaisopisto,
Päijät-Hämeen verkko-opisto
Mari Ylä-Sankola-Peltola, rehtori, Hollolan alueopisto
Eija Pollari, rehtori, Päijät-Hämeen
kesäyliopisto
Lasse Mikkelsson, rehtori, Liikuntakeskus Pajulahti
Leena Kaivola, apulaisrehtori, Suomen urheiluopisto
Maija Vehviläinen, rehtori, instituutin johtaja,
Lahden diakonian insituutti
Ritva Söyring, aikuiskoulutuspäällikkö,
Lahden ammattikorkeakoulu
Ensio Sipilä, toimialapäällikkö,
Tuoterengas
Jaana Simola, erityisasiantuntija, Päijät-Hämeen
liitto
Taina Immonen, koulutussuunnittelija, Hämeen
TE-keskus
Barbara Koivisto, työvoimaohjaaja, Päijät-Hämeen
työvoimatoimisto
Outi Hongisto, toimitusjohtaja, Päijät-Hämeen
yrittäjät
Erja Rantanen, henkilöstövalmentaja, Extended
DISC Finland
Kristiina Metsäpelto, sivistystoimentarkastaja,
Etelä-Suomen lääninhallitus
Katri Luukka, kehitysjohtaja, Koulutuskeskus Salpaus
Iiris Ylä-Mononen, koulutuspäällikkö,
Koulutuskeskus Salpaus
Jorma Noponen, koulutuspäällikkö, Koulutuskeskus
Salpaus
Riitta Murtorinne, opintoasiainpäällikkö,
Koulutuskeskus Salpaus
Marja-Liisa Neuvonen-Rauhala, projektipäällikkö,
Lahden ammattikorkeakoulu
Ville Marjomäki, rehtori, Lahden Kansanopisto
Jari Hautamäki, projektipäällikkö,
Koulutuskeskus Salpaus
Tuula Rajala, hallintosihteeri, Koulutuskeskus Salpaus,
ohjausryhmän sihteeri
Juha Vaso, kehitysjohtaja, Päijät-Hämeen
koulutuskonserni, ohjausryhmän puheenjohtaja
Muistiot
04.09.2006
11.10.2006
09.11.2006
13.12.2006
31.01.2007
21.02.2007
28.03.2007
26.04.2007
23.05.2007
13.06.2007
|