Maakuntajohtajan ennustus vuodelle 2016

Jari Parkkonen - 01.01.2016

ESS lukijan palsta 31.12.2015

Vuoden 2016 näkymät ovat varsin mielenkiintoiset. Perinteisesti eduskunta- ja kuntavaalien väliin putoava vuosi on yleensä hyvä aika tehdä ja toteuttaa poliittisella tasolla päätöksiä, ilman että siitä joutuu suoraan maksamaan vaalituloksissa. Yleensä. Näin ei kuitenkaan ole nyt. Siinä missä hallituspuolueiden puheenjohtajat näyttävät nauttivan keskinäistä luottamusta, ei puoluejohtajien tila ole näin auvoinen omassa ryhmässään. Tarvitseeko jännittää onko kaikilla sama puheenjohtaja vielä loppuvuonnakin?

Luottamus hallitukseen rapautuu luonnollisesti opposition, työmarkkinajärjestöjen ja äänestäjienkin mielestä joka tapauksessa. Ulkopuolinen paine jäänee kuitenkin toissijaiseksi suhteessa hallituksen tuloksellisuuteen. Kansaa aliarvioidaan edelleen ja vaikeita päätöksiä pelätään, kun kansa murisee, kuten aina muutoksen edessä. Mutta kukaan aktiivipoliitikoista ei muista, että kansan suuret suosikit ovat harvoin syyllistyneet asioiden liikaan kaunisteluun ala Niinistö, Lipponen tai Viinanen.

Kataisen hallituksen vahva peruskuntauudistus sai vuonna 2013 lausuntokierroksilla 400 kannanottoa, joista 4/5 vastusti muutosta. Vahva peruskunta kaatuikin henkitoreissaan siihen, että hallituksen omissa joukoissa vetäydyttiin pakkokeinoista ja esittelevä ministeri jätettiin varsin yksin.

Sipilän hallituksen itsehallintoalueuudistus saanee lähelle 400 lausuntoa, joista 4/5 kannattaa uudistusta. En vetäisi kovin suurta korrelaatiota suhteessa kannatuksen ja toteutumisen välille, vaikka ero Kataisen hallituksen uudistuksen lukuihin on todella julma. Mitä pidemmälle hanke etenee, sitä enemmän tulee eteen asioita, joita on jäänyt sopimatta ja hallituksen päätöksentekokykyä koetellaan. Keskustelu tulee keskittymään suuriin kaupunkeihin ja kun (ei jos) sieltä tullaan susihukkana puhkumaan hallituksen muurille, kuinka tulee oikeasti tapahtumaan? Jos Kataisen vahva peruskunta kaatui kehyskuntiin jotka olivat tuolloin pääosin opposition hallussa, niin jokainen voi arvata, miten käy kun keskuskaupungit, jotka pääosin hallituspuoluevetoisia, laittavat ranttaliksi.

Kasvu ja kilpailukyky jatkavat rapautumistaan ja viimeistään keväthankien sulaessa kaikki kaipaavat yhteiskuntasopimuksen hyvää neuvotteluilmapiiriä, vaikka nyt vuodenvaihteessa siitä ei ole mielessä kuin loputon pyörittely ja erimielisyys. Kukaan ei työseisauksia kaipaa tai halua, mutta kuka uskaltaa kääntää ensimmäisenä selkänsä? Syksyn lakkosumanäkymät ovat sellaisia, että SAK:n esitys kaivetaan nopeasti naftaliinista ja siihen kun paikallinen sopiminen leivotaan päälle mausteena hieman eläkerahaa, niin avot, niillä mennään. Ongelma lienee, miten ns.pakkolait ovat jo putkessa ja kuinka ne sieltä otetaan tai poistetaan. Mutta kenties nykyhallituksella on jo tuohon mennessä kertynyt perumisiin ja peruuttamiseen varsin hyvä rutiini?

Vuosi 2016 omalta osaltaan vahvistaa valitettavasti sitä linjaa, että suuret ratkaisut antavat odottaa itseään. Tehty eläkeratkaisu syntyi muutamia vuosia liian myöhään, ja kohdisti suurimmat kustannuspaineet ja vaikutukset ikäryhmille, jotka syntyneet 60-luvun lopun jälkeen. Valitettavasti julkisen talouden päättämättömyys tehdä tarvittavat rakennemuutokset vahvistaa tätä linjaa, että päättämättömyyden kustannukset siirretään myös näille samoille ikäryhmille maksettavaksi. Pahimmillaan työmarkkinasovunkin ratkaisuksi nostetaan työnantajan eläkemaksut ja eläkerahastot, jotka entisestään vahvistavat tätä sukupolvien välistä tulonsiirtoa.

60-luvun loppupuolen ja sen jälkeen syntyneet eivät ole olleet juuri minkään puolueen keskiössä vaalikarjana. Uskoisin, että kohti kuntavaaleja mennessä tämä muuttuu vuoden 2016 aikana edellä mainituista syistä. Vaaleissa on odottavissa normaalia laajempi sukupolvenvaihdos, josta olemme joissain kunnissa saaneet esimakua. Tämä tulee näkymään koko poliittisessa keskustelukulttuurissa, mikä ei lyhyellä tähtäimellä valitettavasti vaikuta millään tavalla kansantalouteen. Saamme loppuvuotta kohden jännittää, pysymmekö kahdessa A:ssa kiinni. Mutta saamme kenties ensi vuoden aikana vastauksen kysymykseen, saadaanko muutokset toteutettua todellakin vasta sitten, kun päätöksenteko siirtyy niille sukupolville, jotka eivät ole nykymallia rakentaneet? Euroopan kasvu alkaa, eikä meidän tuskaamme helpota, kun Euroopan sairas mies –titteliä tyrkytetään tänne Pohjolaan, kun mehän olemme kuitenkin mallioppilaita, olemmehan?

Jari Parkkonen, maakuntajohtaja
jari.parkkonen(at)paijat-hame.fi
twitterissä @Jari_Parkkonen