Energia-aiheinen kilpailu – Päijät-Hämeen innovaatiot mukaan

Juha Hertsi - 19.07.2018

Business Finland, World Energy Council ja Suomen messusäätiö järjestävät älykäs energia-aiheisen kilpailun, jonka pääpalkintona on 10 000 euroa. Kymmenen parasta yritystä saavat pitchauskoulutusta ja kilpailun raadin valitsemat viisi yritystä pääsevät pitchaamaan Tampereen Energiamessujen päälavalle 25.10. 2018. Kaikki kilpailun osallistujat pääsevät ehdolle huhtikuussa 2019 Berliinissä järjestettävään Start Up Energy Transition -kilpailuun.  

Kilpailussa halutaan nostaa esiin startup-yrityksiä, joilla on kasvupotentiaalia ja uutta tarjottavaa energia-alalle. Kilpailuun osallistuvan startupin ehdotus voi liittyä esimerkiksi energiatehokkuuteen, älykkääseen kotien energianhallintaan, kuluttajan roolin muutokseen, kysyntäjoustoon, sähköisen liikenteen ratkaisuihin, hajautettuun uusiutuvan energian tuotantoon, älykkäisiin lämmitys- ja jäähdytysratkaisuihin, energian varastointiin tai älykkäisiin sähköverkkoihin. Kilpailu huipentuu 25.10. Tampereen Energiamessuilla. 

Lähetä ehdotuksesi 14.9.2018 mennessä osoitteeseen energiakilpailu@businessfinland.fi

Lue lisää kilpailusta