Hyvinvointiyhtymän valmistelu käyntiin

Maija Väkeväinen - 05.09.2016

Uusi hyvinvointiyhtymä vastaa kuntien (Asikkala, Hartola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila ja Padasjoki) sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä ja tuotannosta vuoden 2017 alusta lähtien. Tämän lisäksi se tuottaa erikoissairaanhoidon palvelut myös Heinolan kaupungille ja Sysmän kunnalle.

Projektitoimisto valmistelua johtamaan

Maakunnassa on valmistauduttu uuden yhtymän perustamiseen jo usean vuoden ajan. Sitä on valmisteltu kärkihankkeiden työryhmissä, joiden työ  jatkuu edelleen. Päijät-Hämeen liittoon perustetaan projektitoimisto, joka johtaa käytännön toteutusta ja valmistelee uuden yhtymän toimintaa. Työstä vastaa muutosjohtaja Jouko Isolauri, ja hänen lisäkseen toimistossa yhtymän perustamista valmistelevat Arja-Tuulikki Wilén, Janne Mäki, Erja Saari ja Sari Pauninsalo. Isolauri on toiminut aiemmin mm. lääkintöneuvoksena STM:ssa, yliopistollisen sairaalan lääketieteellisenä johtajana sekä sairaanhoitopiirin johtajana.

Päijät-Hämeen liitto vastaa projektitoimistosta ja sen kustannuksista v. 2016 siihen saakka, kunnes se siirtyy hyvinvointikuntayhtymän toiminnaksi.

Medialle järjestetään perjantaina 9.9.2016 infotilaisuus klo 10.00, jossa esitellään projektisuunnitelma.

Lisätietoja:  

Jari Parkkonen, maakuntajohtaja
jari.parkkonen(a)paijat-hame.fi, puh. 0400 862 977

Jari Paakkunainen, hallintojohtaja
jari.paakkunainen(a)paijat-hame.fi, puh.  044 3719 455

Jouko Isolauri, väliaikainen muutosjohtaja 7.9.2016 alkaen
jouko.isolauri(a)paijat-hame.fi, puh. 044 3719 470

http://www.paijat-hame.fi