Valitse sivu

Rinnakkain etenevän Päijät-Hämeen vaihemaakuntakaavatyön ja Lahden seudun kierrätyspuisto -hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) ensimmäinen lakisääteinen kuuleminen oli tammi-helmikuussa.

Kiertotaloutta palvelevan jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä kuukauden ajan. Vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa kaavatyön lähtökohtia, vaiheita sekä osallisten mahdollisuuksia osallistua valmisteluun. Hämeen ELY-keskus asetti samanaikaisesti nähtäville Lahden seudun kierrätyspuisto -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelman.

Päijät-Hämeen liittoon toimitettiin OAS:sta yhdeksän mielipidettä ja 30 lausuntoa, joista kertyi mapillinen aineistoa. Kaikki palaute on luettu läpi ja koostettu tiivistelmäksi maakuntahallitukselle. Osallisten mielipiteissään esittämä palaute ei kohdistunut OAS:n sisältöön, vaan niissä vastustettiin jätteenkäsittelyalueen vaihtoehtoisia sijainteja. Kunkin alueen hylkäämistä perusteltiin esim. luonto- ja virkistyskäyttöarvoilla, vesistövaikutuksilla ja erilaisilla maisema-, melu ym. haittavaikutuksilla. Viranomaisten ja sidosryhmien antamissa lausunnoissa oltiin pääasiassa sitä mieltä, ettei Päijät-Hämeen liiton laatimassa OAS:ssa ole huomautettavaa tai ettei siitä anneta lausuntoa. Joitakin tarkennuksia OAS:n sisältöön esitettiin esimerkiksi tausta-asiakirjoihin ja suunniteltavan jätteenkäsittelyalueen kuvaukseen liittyen. Maakuntahallitus hyväksyi kokouksessaan 8.4. lausuntoihin ja mielipiteisiin esitetyt vastineet sekä niiden perusteella osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan tehtävät tarkistukset.

  • OAS:n ja YVA-ohjelman yhteen sovitettu kuuleminen oli onnistunut ratkaisu, iloitsee aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen. Mielipiteet eri aluevaihtoehdoista ja niiden arvioinnissa huomioitavista seikoista on osattu osoittaa oikealle taholle, vaikka kahden laajan työn kokonaisuus voi olla hankala hahmottaa. Päijät-Hämeen liittoon toimitetun palautteen määrästä huomaa, että osalliset ovat tunnistaneet eri toimijoiden roolin laajassa kokonaisuudessa.

Maakuntaliitossa keskitytään seuraavaksi käynnistettyjen selvitysten laatimiseen, vuorovaikutukseen yhdessä YVA-menettelyn kanssa sekä luonnosvaihtoehtojen valmisteluun. Mielipiteissä ja lausunnoissa esitetyt perustelut huomioidaan muun kaava-aineiston ohella siinä vaiheessa, kun harkitaan kaavaehdotuksena esitettävää sijaintiratkaisua.

Lisätietoja

Riitta Väänänen, aluesuunnittelupäällikkö, puh.040 531 7628  riitta.vaananen@paijat-hame.fi
Jaana Martikainen, erityisasiantuntija, puh. 044 3719 467, jaana.martikainen@paijat-hame.fi