Laura Leppänen Päijät-Hämeen uudeksi maakuntajohtaksi

Maija Väkeväinen - 03.12.2018

Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto valitsi tänään uudeksi maakuntajohtajaksi muutosjohtaja, filosofian tohtori Laura Leppäsen.  Hän toimii tällä hetkellä maakunta- ja sote-uudistuksen muutosjohtajana Varsinais-Suomen liitossa, jossa hän aiemmin työskennellyt myös asiantuntijatehtävissä.

Valtuuston kokouksessa paikalla ollut Laura Leppänen totesi, että yksimielisen päätöksen jälkeen on hyvä aloittaa työ maakunnan hyväksi ja kehittämiseksi. ”Maakunnan tehtävät ovat tuttuja ja  liikkuvaan junaan hyppäänkin mielelläni jo tammikuussa”. Leppänen kertoi muuttavansa Päijät-Hämeeseen ja tutkivansa tuorein silmin maakuntaa, sen toimintaa ja ihmisiä. Hän lupasi uida nopeasti verkostoihin, ja heittikin haasteen tavatakseen  jokaisen paikalla olleista jossain muussa yhteydessä ennen seuraavaa maakuntavaltuuston kokousta.

Maakuntavaltuusto päätti yksimielisesti valinnasta maakuntahallituksen esityksen mukaisesti.  Hallituksen puheenjohtaja Mika Kari totesi Vierumäellä, että nyt kun maakuntien ja kuntien tehvät ovat historiallisen suuressa murroksessa,  Laura Leppänen on erinomainen vahvistus maakuntamme edunvalvonnan tehtäviin.  Hänellä on maakuntajohtajan tehtävän hoitoon varten kokemusta ja näyttöjä vaativasta asiantuntijatehtävästä. Myös valtuuston puheenjohtaja Juha Rostedt iloitsee Leppäsen valinnasta. Osaavalla ja tulevaisuusorientoituneella Laura Leppäsellä on mahdollisuus vaikuttaa maakuntaan ja sen asioihin, vaikka tehtävä tässä vaiheessa onkin määräaikainen.

Vuoden 2020 loppuun täytetty maakuntajohtajan virka tuli avoimeksi kun edellinen maakuntajohtaja Jari Parkkonen siirtyi Heinolan kaupunginjohtajaksi. Parkkosen jälkeen virkaa on hoitanut Seppo Huldén.

Onnea Laura, ja tervetuloa Päijät-Hämeeseen!

 

Lisätietoja

Juha Rostedt, maakuntavaltuuston pj, puh. 040 510 9244

Mika Kari, maakuntahallituksen pj. puh. 050 398 5601