Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2016 – Lahden eteläinen kehätie on tärkein

Juha Hertsi - 05.11.2015

Päijät-Hämeen liitto kysyi maakunnan kuntien ja toimijoiden aluekehittämisen hanke-esityksiä maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmaan vuosille 2016-2017 syyskuun alkuun mennessä. Päijät-Hämeen liittoon vastaanotettiin noin 130 päivitettyä hanke-esitystä. Kaikki maakunnan hanketarpeet eivät tulleet ilmoitetuiksi. Maakunnassa on runsaasti pieniä ja suuria hankkeita, joita toimeenpanosuunnitelmasta ei löydy.

Saatujen hanke-esitysten yhteismäärä on yli 260 milj. euroa ja tukirahoitusta on esitetty toiveita noin 88 milj. euron edestä. Päijät-Hämeessä on arvioitu, että tukirahoituksen vuosivolyymi on noin 8 milj. euroa eri EU-ohjelmista ja valtion kansallinen rahoitus on joitakin miljoonia kehittämishankkeille. Suurimmat valtion aluehallinnon rahat ovat kohdistettu julkisiin työvoimaja yrityspalveluihin noin 22 milj. euroa ja perusväylänpitoon 19 milj. euroa vuosittain.

Lahden eteläisen kehätien rahoitusta ei ole laskettu mukaan rahoituslukuihin. Tiesuunnitelman mukaisen toteutuksen mukaan valtion kustannusosuus olisi 198 miljoonaa euroa ja kuntien osuus 77 miljoonaa euroa. Kuntien kustannusosuuteen sisältyy 11,5 miljoonaa euroa katuverkon rakenteita.

 

Lisätiedot

Juha Hertsi, etunimi.sukunimi@paijat-hame.fi, puh. 044 3719 442

Päijät-Hämeen liitto

 

Päijät-Hämeen maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2016-2017

http://www.paijat-hame.fi/wp-content/uploads/2015/11/Toimeenpanosuunnitelma_2016-2017.pdf