Martti Talja Hämeen vaalipiirin kansanedustajien puheenjohtajaksi

Maija Väkeväinen - 11.09.2018

Hämeen vaalipiirin kansanedustajat valitsivat puheenjohtajansa ja kävivät läpi maakunta- ja sote -uudistuksen tilannetta Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä.

Hämeen vaalipirin kansanedustajat kokoontuivat 11.9. syyskauden ensimmäiseen vaalipiirin kokoukseen ja valitsivat vaalipiirin puheenjohtajistoksi Martti Taljan (pj) ja Aino-Kaisa Pekosen (varapj).

Kansanedustajat käsittelivät maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tilannetta molemmissa maakunnissa ja uudistuksen etenemistä valtakunnallisesti. Sekä Päijät-Hämeen muutosjohtaja Seppo Huldén että Kanta-Hämeen muutosjohtaja Matti Lipsanen totesivat valmistelutilanteen maakunnissa olevan hyvä. Uudistuksen toteutus siten, että uudet maakunnat aloittavat toimintansa vuoden 2021 alussa, ei tuota maakunnissa tehtävän valmistelutyön osalta ongelmia kummassakaan maakunnassa. Luonnollisesti toimintojen hiomista ja parannettavaa jää vielä melkoisella varmuudella tulevillekin vuosille kuten suurissa organisaatiouudistuksissa yleensäkin, sitä mukaa kun parannettavaa vastaan tulee.

Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Mikael Nyberg kertoi runkoverkkoasetuksesta, joka tukee suunnitteilla olevan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelua. Tavoitteena on saada luotua aiempaa pitemmän aikavälin suunnitelmallinen tienpidon ja rataverkon ylläpidon ja rakentamisen kokonaissuunnitelma, jonka toteuttamiseen voidaan allokoida toisaalta budjettivaroja ja toisaalta pyrkiä löytämään myös vaihtoehtoisia rahoitusratkaisuja mm. suurille rataverkon kehittämishankkeille.

Lisäksi käytiin linjaava keskustelu talousarvioaloitteista, elintarvikelain uudistuksen ehdotuksesta pientuottajien kannalta ja eteläsuomalaisesta näkökulmasta ja vaikuttamisesta tulevaan EU-rahoitusohjelmakauteen.

 

Lisätiedot

pj. Martti Talja, puh. 09 432 3171
vpj. Aino-Kaisa Pekonen, puh. 09 432 3140
etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

Maakuntien liitot

Seppo Huldén, vt. maakuntajohtaja Päijät-Hämeen liitto
Juha Hertsi, aluekehityspäällikkö Päijät-Hämeen liitto

Anna-Mari Ahonen, maakuntajohtaja Hämeen liitto
Jouko Ylipaavalniemi, yhteysjohtaja Hämeen liitto