Päijät-Häme esittäytyy upeasti uudessa kirjassa

Maija Väkeväinen - 04.05.2017

Korkeatasoinen kuvateos PÄIJÄT-HÄME – mieli, maku, maisema julkistettiin tänään. Se on kaivattu, kaksikielinen  kuvateos maakunnasta.

Päijät-Hämeen tarina alkaa vedestä ja viljasta, maakunnan kahdesta tukipilarista ja etenee lähiruokaan ja maakunnan vahvuuksiin. Kirja ihastuttaa niin päijäthä­mäläisiä kuin koti- ja ulkomaisia vieraitamme. Se esittelee monipuolisesti  maakunnan kohokohtia ja soveltuu erinomaisesti lahjaksi, sillä sen sisältö on suunniteltu niin, että  kiinnostavuus säilyy vuosien ajan.

”Kirja haluttiin ehdottomasti toteuttaa kaksikielisenä, sillä ulkomaille suuntautuvilla vienninedistämismatkoilla tarvitaan laadukasta markkinointimateriaalia, ja tähän tarpeeseen nyt julkaistu kirja vastaa loistavasti, se tukee kasvun ja elikeinon edistämistä ovelalla tavalla ”, myhäili maakuntajohtaja Jari Parkkonen.

Kuvassa Juha Tanhua, Heikki Hakala, Eija Säynätmäki, Katriina Pakarinen, Leena Mattila, Jari Parkkonen ja Arto Näveri (Markiprint Oy)

Julkistamistilaisuudessa 4.5.2017 kirjan tekijät kehuivat kilvan loistavaa tiimityötä, jossa jokaisella oli oma tärkeä roolinsa. Tekstin tuotti Heikki Hakala, jolla on laaja tuntemus Päijät-Hämeen maakunnasta ja kuvituksen valokuvaaja Juha Tanhua, jol­la on poikkeuksellinen taito vangita erilaisia tunnelmia. Kirjan taittoi Katariina Pakarinen, jonka kyky yhdistää teksti ja kuva antaa luki­jalle lukukokemuksen vailla vertaa. Kieliasun tarkasti Leena Mattila, käännöksesta vastasi Pamela Kaskinen ja painatuksesta lahtelainen Markprint Oy. Päijät-Hämeen liitossa koordinoinnista vastasi Eija Säynätmäki.

Kirjaa myy Päijät-Hämeen liitto laatikoittain (1 ktk /15 kir­jaa) ja yksittäiskappaleita alueen kirjakaupat.

Tilaukset ja tiedustelut:

Eija säynätmäki, johdon sihteeri
puh. 044 371 9430,  eija.saynatmaki@paijat-hame.fi