Sodan murtamat -elokuvan erikoisnäytös 3.10.2016 Lahdessa

Maija Väkeväinen - 29.09.2016

Sodan murtamat on luova dokumenttielokuva nuorista miehistä, jotka lähetettiin puolustamaan rauhaa, mutta toivat sodan kotiin. Tarinan kertovat sodassa järkkyneiden miesten lapset.

Sodan murtamat -elokuva on osa Suomen satavuotisjuhlavuoden ohjelmistoa.

”Hauraina, turvattomina ja pelokkaina eivät näyttäydy vain sotilaiden lapset vaan ennen kaikkea sotilaat itse” kirjoittaa Suvi Annola Rakkautta ja Anarkiaa –festivaalilla elokuvan esittelyssä. Elokuvan ennakkoon nähneet sotiemme veteraanit pitävät elokuvaa tärkeänä sen ajankohtaisuuden vuoksi, ja suurten ikäluokkien edustajat ovat tunnistaneet tarpeen, johon Sodan murtamat vihdoin antaa mahdollisuuden – yhteisen trauman käsittelemiseen yhteisössä, jossa sen parissa on eletty. Kolmannen sukupolven edustaja pohti pitäisikö isän tai isoisän kanssa vähän puhua. Elokuva tulee teattereihin 23.9. – sata päivää ennen Suomen itsenäisyyden juhlavuoden alkua. Sodan murtamat –elokuva on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Elokuvaa tehdessä eräs ohjaajaan yhteyttä ottanut rouva totesi puhelun lopussa: ”Eikö ole outoa, että me tässä tätä sotaa lopettelemme, 75 vuotta sen loputtua.” Veijo Meri laittaa Tukikohta -romaanissaan erään kapteenin sanomaan sodan puhjetessa: ”Tästä me puhumme niin kauan kuin elämme”.  Niin me puhumme, jo kolmannessa polvessa.  Ja on tärkeää, että ymmärrämme.  Sodan murtamat on matka anteeksiantoon ja ymmärrykseen.

”Tästä me puhumme niin kauan kuin elämme”

Lahdessa vain yksi näytös

Paikalla esityksessä on elokuvan ohjaaja Timo Korhonen sekä elokuvan päähenkilöitä oleva Sisko Laukkanen Lahdesta.

sodan-murtamat-kuvaparit-3-sisko-laukkanen-isa-paavo-virtanen

Paavo Virtanen ja tytär Sisko Laukkanen

Maanantai 3.10. klo 18.00, Kino Iiris
Hinta 10 €

Katso traileri

Sodan murtamat facebookissa

http://www.paijat-hame.fi