Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu Päijät-Hämeessä jatkuu

Ville Majala - 17.08.2017

Maan hallitus linjasi 5.7.2017, että sote- ja maakuntauudistuksen voimaantulo siirtyy vuodella eteenpäin. Uudet maakunnat aloittavat toimintansa siis vuoden 2020 alussa. Maakuntavaalien järjestäminen siirtyy vuoden 2018 lokakuulle.

Muutos valmistelun aikatauluun aiheuttaa kysymyksiä, mutta mahdollistaa rauhallisemman valmistelutahdin. Päijät-Hämeen valmistelijat odottavat nyt valmistelutyön tueksi tarkentavaa ohjeistusta ministeriöiltä sekä työn aikataulutusta.

Päijät-Hämeessä väliaikaishallinnon rakenne on selvillä ja valmisteleva kokous järjestettiin ennen kesälomia. Väliaikaishallinnon tehtäviä ja järjestelyjä uuden aikataulun kannalta käsitellään syyskuun alussa järjestettävässä seuraavassa kokouksessa. Syyskuun kokouksessa keskustellaan myös Päijät-Hämeen rekrytoinneista sekä niiden mahdollisesta porrastamisesta.

Valmistelu siis etenee, mutta muuttuneen tilanteen takia maakunnassa tullaan tarkastelemaan uudelleen, miten ja millä resursseilla uudistuksen valmistelua jatketaan Päijät-Hämeessä, jossa väliaikaishallintoon siirtyminen olisi merkinnyt maakunnan sote ja maku puolien valmistelun yhdistämistä.

Päijät-Hämeen maakunnallinen valmistelu on edennyt rakentavasti. Perustetuissa työryhmissä henki on se, että työtä jatketaan vaikka valtakunnallinen valmistelu sai uudet askelmerkit.

Kuntajohtajien kokouksessa 16.8. käsiteltiin Päijät-Hämeen valmistelutilannetta. Kuntajohtajat linjasivat nimetyn VATE-ryhmän toimivan Päijät-Hämeen valmistelun ohjausryhmänä ja kokoontuvan varajäsenineen. VATE-jäsenistä koottu pienempi ryhmä valmistelee muutosjohtajan rekrytoinnin. VATE-ryhmän roolin ja muutosjohtajan valinnan vahvistaa maakuntahallitus ensimmäisessä kokouksessaan.

Lisätiedot:
Jari Parkkonen, maakuntajohtaja, p. 0400 862 977, etunimi.sukunimi(a)paijat-hame.fi
Arja-Tuulikki Wilén, projektipäällikkö, p 044 371 9465, etunimi.sukunimi(a)paijat-hame.fi
Ville Majala, projektikoordinaattori, p. 044 077 3160, etunimi.sukunimi(a)paijat-hame.fi

http://www.paijat-hame.fi