Yhdistyksille avustuksia pieniin investointeihin – Päijänne-Leader ry

Juha Hertsi - 01.02.2018

Päijänne-Leader ry:llä on auennut haku Kylien pienet investoinnit -teemahankkeeseen. Teemahanke on kevyempi vaihtoehto perinteiselle yleishyödylliselle hankkeelle. Teemahankkeen avulla voidaan toteuttaa sellaisia hankkeita, joita ei olisi järkevä toteuttaa tai eivät olisi tukikelpoisia pienen kustannusarvion vuoksi. Teemahankkeessa kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Leader-ryhmä. Teemahanke on Leader-ryhmän oma hanke, joka sisältää teemahankesuunnitelman mukaisia alatoimenpiteitä, joita kutsumme alahankkeiksi. Alahankkeet voivat sisältää kone-, laite– tai kalustohankintoja, rakentamista tai pieniä kehittämistoimia.

Alatoimenpiteiden sisältö on määritelty teemahankkeen hankesuunnitelmassa ja ensimmäinen teemahankkeemme keskittyykin nimenomaan yhdistysten pieniin investointeihin. Haku teemahankkeen alahankkeeksi tapahtuu paperilomakkeilla. Hakemuksia ei voi jättää Hyrrä -järjestelmässä.
Hakuaika on 10.1.-7.3.2018.

Hanke on tarkoitettu Päijänne-Leader ry:n toiminta-alueella (Asikkala, Hartola, Heinola, Padasjoki, Pertunmaa ja Sysmä) toimiville yleishyödyllisille yhdistyksille. Tuettavan kohteen tulee sijaita Päijänne-Leader ry:n toiminta-alueella.

 

Lisätiedot

www.paijanne-leader.fi